Within Temptation – The Silent Force
Maggie Reilly meets Nightwish!? Ei nyt sentään, mutta yksi hollantilaisesta Within Temptationista kuulemani arvio oli mainitun kaltainen. Yhdeksättä vuotta taivaltava, paljon MTV-soittoa erityisesti Stand My Ground -singlellään saanut Hollannin goottimetalliylpeys matkaa kolmannella levyllään yhä popahtavimmissa tunnelmissa, ja/tai ehkä juuri siksi suosiota on sadellut Keski-Eurooppaa laajemmaltikin. Mutta antaa menestyksen tulla, siksi mallikelpoisen työnäytteen bändi on kasannut ilmoille.
Sinfonisuus ja mahtipontisuus lyövät kyllä kättä Nightwishin kanssa, mutta muutoin sävellysten rakenne ja tyyli poikkeaa monin paikoin Kiteen maailmanvalloittajista. Sävellykset ovat seesteisempiä ja suoraviivaisempia, kokonaistunnelman ollessa rauhallinen ja kaunis. Ihanainen laulajatar Sharon Den Adel tavoittelee äärimmäisen kaunista tulkintaa paikoin hyvinkin jylhissä ja runsaissa sovituksissa. Laulu myös erottaa bändin tulkinnan selkeästi omakseen. Vahvat, venäläisen sinfoniaorkesterin ja kuoron osuudet toimivat sovitusten ”runsauttajina” herkullisella tavalla. Bändin soitanta luo rakenteet varmalla tavalla, mutta laulu ja vokaaliosuudet ovat bändin selkeä maneeri ja vahvin lenkki. Levy on täynnä hienoja sävellyksiä ja ennen kaikkea huippuluokan tuotantoa.
Singlelohkaisun ohessa löytyy jylhän kauniita hetkiä varsinkin Jillian (I’d Give My Heart)– ja Pale-biiseissä. Jälkimmäisessä varsinkin aistii vahvan Keski-Maan tunnelman. Vahvaa hittipotentiaalia löytyy myös levyn loppupuolelta, Angels-biisistä. Kitaristi Robert Westerholtin luotsaaman bändin uutukaisen uskoisi takuuvarmasti uppoavan ainakin Evanescencen ja miksei Nightwishinkin musiikin faneille. Toisaalta myös Lord Of The Rings -soundtrackeista pitäville voi ”äänetöntä voimaa” lämpimästi suositella, siksi lähellä Sormusten Herrojen elokuvamusiikkia muutamien sävellysten kohdat ovat.
Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä kuriositeettina mainittakoon, että bändi lämmittelee tulevana kesänä Iron Maidenin kiertuetta myös Helsingin Hartwall Areenassa. Sitä ennen Alankomaiden menestyksekkäimmän bändin voi nähdä Tavastialla helmikuun 9. päivänä. Sinne ja sassiin!
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-01-05
Arvostelija : Gao
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]