Levyarvostelut

Alex Skolnick Trio – Transformation

Testamentin ex-kitaristi on perustanut jazz-trion, eikä kieli poskessa niin kuin voisi olettaa. Skolnick opiskeli Testamentista lähdettyään musiikkia yliopistossa, ja ihastui ikihyviksi Miles Davisin ja muiden jazz-nerojen tuotantoon. Itse en tiedä jazz-musasta hittojakaan, mutta trio tarjoilee sitä jollain tavalla ymmärrettävässä muodossa.

Levyn 11 kappaletta on jaettu Skolnickin omiin sävellyksiin ja heavymetallin klassikoihin, jotka hän hämmentää ajoittain täysin tunnistamattomiksi rytmittelyiksi. Esim. Preastin Electric Eyeta ei meinaa improvisoinnin seasta löytää millään, vaikka olen alkuperäisen takuulla satoja kertoja kuullut.

Tunnistettavin ja samalla tunnelmallisin cover on Dion Don`t Talk To Strangers, jolle mies on kutonut Soulflyn viimeisimmällä levyllä löytynyttä latinomeininkiä. Upean harras viisu, esim. rokkimiehen ”sinisiin” hetkiin. Koko levyä ei valitettavasti tunnelman luontiin voi käyttää, sillä muutamien kappaleiden improvisointi ja jazz-kikkailu hermostuttivat ainakin meikäläisen. Kappaleella IMV/The Trooper kuullaan osia trion vauhdittamasta Maidenin Trooperista. Siinä saa kyllä läskibasso, hi – hat ja jazz-kitara kyytiä, muusikot tuntuvat olevan muutenkin sinut instrumenttiensa kanssa. Tässäkin biisissä Skolnickin kitarointi muistuttaa legendaarisen Danny Gattonin soitantaa.

Erittäin vaikea levy arvosteltavaksi tämä Transformation on. Miehen menneisyydelle yhdessä kovimmista thrash-bändeistä menee pisteitä, samoin ennakkoluulottomuudelle ja uskallukselle tehdä juuri sitä mistä tykkää.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2004-12-15
Arvostelija : Jari Kuusisto

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.