Damn Seagulls – Once Upon A Time

Oh yeah! Ovatpa kovin viileitä nämä perhanan lokit olematta lainkaan väkinäisiä. Ainakin minuun uppoaa täysillä Damn Seagulssin rock´n´roll, johon on ujutettu aineksia Young/Springsteen -akselin klassisesta rokista, soulista ja vanhan koulukunnan punkista tyyliin The Clash ja The Damned.

Once Upon a Time on rennosti ja kiireettömästi eteenpäin löntystelevä zipale, jolla on astetta enemmän tarttumapintaa. Hyväntuulista, mutta ehkä vähän krapulaista biisiä huomaa helposti hyräilevänsä aamukahvia keitellessään. Isompi vaihde nykäistään silmään kakkosbiisi Jesus Stole My Babyn kohdalla, jossa mehukkaat soul-torvet vievät kaahauksen ihan omaan luokkaansa. Tarttuva namupala tämäkin.

Vain kaksi asiaa häiritsevät. Vokalisti Lauri Eloranta ääntää englantia turhankin huolettomasti saaden diibadaaba-sanoitukset kuulostamaan hölmöiltä väärällä tavalla. Tämä on ollut kompastuskivi jo ensimmäisestä ep:stä saakka. Lisäksi eräs kosmeettinen kummastus. Ainakin minun mielestäni sinkun kansi on hemmetin ruma ja lisäksi epäinformatiivinen värisotku. En vain tajua.

Kiinnittääkö tuollaisiin pieniin epäolennaisuuksiin sitten kuunnellessa huomiota? No ei taatusti. Damn Seagulls on ronskin, peräti sikailevan rockin asialla ja tuo meille hyvää meininkiä. Bändin debyyttipitkäsoittoa One Night atm Sirdie´s en ole vielä saanut käsiini, mutta kovasti tahtoisin tällaisten näyttöjen jälkeen siihenkin paneutua.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-01-05
Arvostelija : Jukka-Pekka Ronkainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.