Verve – This Is Music : The Singles 92-98
The Verve perustettiin vuonna 1989 Wigan-nimisessä pikkukaupungissa Pohjois-Englannissa. Yhtye hankki nopeasti kulttisuosiota ennakkoluulottomalla soundillaan, rokkareille sopivalla käytöksellä ja ennen kaikkea maagisen keulakuvan Richard Ashcroftin luontaisella karismalla. Yhtyeen soundi oli ennennäkemätön yhdistelmä 1960-luvun psykedeliavaikutteita, isoa ja tilavaa äänimaisemaa sekä simppeliä brittipoppia.
Erilaisten yhteensattumien ja tapahtumien summana bändi hajosi vuonna 1998. Uudella singlekokoelmalla käydään läpi kuusivuotistarina vuosilta 1992–1998.
Hämmästyttävää huomata kuinka hyvin singlekokoelman biisit sopivat yhteen. Kokoelma menisi läpi kelpo albumista. This is Music on loistava leijaileva aloitusbiisi ja epilogi The Verven narkoottiseen satumaailmaan. Slide Away jatkaa samoilla jäljillä. Historyn komeat jousisovitukset ovat persoonalliset ja normaalia eläväisemmän kuuloiset. Bluen väärinpäin suhiseva komppi ja viiveellä muokattu laulu luovat aidosti psykedeelisen tunnelman. Bändin suurimmat hitit Sonnet, The Drugs Don’t Work, ja Bittersweet Symphony istuvat myös hyvin kokonaisuuteen hieman melodisemmilla sointukaavoillaan.
The Verve tarjoaa erilaisen näkymän 1990-luvun brittipoppiin. Se ei ole koppavaa tai elitististä, kuten genren bändeillä monesti on tapana. The Verven suosio ei tullut ulkomusiikillisilla ansiolla tai lahjana – se suosio ansaittiin kovalla hinnalla. The Verve loi omaperäisen soundin genreen, jossa kaikki kuulostavat hieman toisiltaan. This is Music on yhden brittipopin hienoimman bändin omaelämänkerta.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-01-04
Arvostelija : Juha Luomala
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]