Levyarvostelut

Krohm – A World Through Dead Eyes

Yhdysvallat on viime vuosina kunnostautunut hiphopin lisäksi myös toisenlaisessa mustassa musiikissa. Xasthurin, Leviathanin ja Kriegin kaltaiset USBM-orkesterit ovat raivanneet tietä monelle muulle pimeän polun kulkijalle, joista viimeisimpänä tähtilipun liekehtimään on pannut Krohmia yksin luotsaava Numinas. A World Through Dead Eyes on miehen ensimmäinen täyspitkä julkaisu.

Jo alkusoinnuista käy selväksi, kenen jalanjäljissä liikutaan. Nuhjuiset ja selkäpiitä riipivät kitarat sekä taustalla nakuttava rumpukone ovat kuin suoraan isä Xasthurin virsikirjasta, ja kimurantit sävelkuviot taas muistuttavat Forgotten Tombin suttuista käsialaa. Vaikka Krohmia voisikin luonnehtia näiden kahden kultaiseksi leikkaukseksi, löytyy herralta omaakin sävyä. Kirkkaat ja jopa tunnistettavissa olevat rääkyvokaalit, monotoninen, hallusinaatioita aiheuttava tempo sekä Numinasin tapa käyttää pehmeitä koskettimia tasapainottamaan ryppyistä äänimassaa tekevät kokonaisuudesta onnistuneen ja ajoittain tuoreen kuuloisen.

Valonnopeaa kaahausta ja shokeeravia blastbeateja tämä yhden miehen ristiretki ei tarjoile, mutta hitaamman kaavan kidutuksesta innostuneille debyytti on varmasti kiinnostava tuttavuus. Krohmin alkuvoimainen ja muinaisista ajoista muistuttava rätinä valuttaa kuulijan aivot hitaasti suureen kosmiseen tyhjiöön, josta maailmaa on mahdollista tarkastella kuolleiden silmien läpi.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2004-12-07
Arvostelija : Jere Salonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.