Love Lies Bleeding – Ellipse
Bändi-infossa sanotaan että ”kipu ja kärsimys vapauttavat energiaa ja LLB ruumiillistaa tämän energian”. Siltähän tämä ranskalaisen poikkitaiteellisen death-ryhmän ”musiikki” kuulostaa. Välillä kimpoillaan valonnopeudella etenevällä blastbeatillä, välillä väritellään eteerisiä äänikollaaseja, koneiden ja jousisoittimien avulla. Puhtaan kauniiden mies- ja naisvokalisointien päälle on äänitetty ylitylyä rääkymistä, eli kontrasteja riittää.
Ensimmäisen kuuntelukerran jälkeisen puistatuksen häivyttyä, aloin kuunnella levyä enemmän taideteoksena kuin pelkkänä äänilevynä. LLB on selvästi hakenut uutta lähestymistapaa musiikin tekoon. Musiikillisestihan levy on paikka paikoin aivan hirveää, mutta tunteita se ainakin herättää. Jos bändi kertoo tavoittelevansa kivun, tuskan ja epätoivon konkretisointia musiikin avulla, niin tässä on onnistuttu mielestäni erittäin hyvin. Aina puhutaan musiikkinautinnosta, mutta LLB ei todellakaan ole tarkoittanut tekelettään nautittavaksi, kärsit mukana tai itket ja kärsit!
LLB:n soundiin ovat selkeästi vaikuttaneet ainakin seuraavat bändit: Ministry, Cradle Of Filth, Bathory ja Celtic Frost. Harmi kun viimeksi mainittu Sveitsin ylpeys hajosi aikanaan, sillä Into The Pandemoniumin taidemetallia olisi voinut jalostaa erittäin mielenkiintoiseksi paketiksi. LLB:lläkin on elementtejä, joilla nykyistä hieman paikallaan polkevaa raskaamman musiikin genreä voisi tuulettaa.
Levyn kuutta biisiä on turha lähteä erittelemään, ne eivät todellakaan avautuneet useammallakaan kuuntelukerralla. Vihreän sammakon selän nuoleminen Amatsonian sademetsässä riittäisi laajentamaan tajuntaa niin isolleen, että kappaleet edes vähän valaistuisivat.
Jos jostain syystä päätät levyyn tutustua, muista että nyt liikutaan äärimmäisen kaukana valtavirrasta ja mitään ennalta-arvattavaa ei esim. biisien rakenteissa ole. Hämmentävä spektaakkeli.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2004-11-29
Arvostelija : Jari Kuusisto
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]