Levyarvostelut

Circle – Golem/Vesiliirto

Tuplavinyylillinen psykedeelistä Pori-outoilua on tuhti pakkaus millä mittarilla tahansa. Golem on livetaltiointi vuoden takaisesta Semifinalin keikasta ja Vesiliirto koostuu samoihin aikoihin äänitetystä studiokamasta. Vaikka samoissa tunnelmissa osin ollaankin, on kyseessä kaksi varsin erilaista levyä. Ja kun näin huuruisissa tunnelmissa liikutaan, on pieni jäsentely poikaa.

Golem

Olin itse paikalla, kun Circle soitti Semifinalissa Los Natasin kanssa. Tuolloin ensimmäinen Salamander Sword –kappale aiheutti ristiriitaisia tuntemuksia. Jatkuvasti kehittyvä Circle-ilmiö oli taas edennyt uuteen, tähän asti merkillisimpään vaiheeseensa. Tuona iltana nelikoksi kutistunut yhtye syleili häpeilemättä kaikkein psykedeelisimpiä, kaikkein epämääräisimpiä ilmaisumuotoja. Se vaikutti kaikuineen ja efektihaahuiluineen ajoittain todella päättömältä touhulta ja pieni epäilys porilaisten nykyisen suunnan mielekkyydestä ehti hiipiä mieleeni. Vuoden kuluttua äänitteeltä kuultuna, samainen kappale kuulostaa nerouden huipentumalta. Golemilla 18-minuuttinen Salamander Sword soljuu saumattomasti Destination Thunderiin, tehden levyn a-puolesta, ja samalla koko paketin timanttisimman osion.

Seuraava vanhoja hevikliseitä hyödyntävän nimeämispolitiikan ja 70-lukulaisen progepsykedelian risteytys on True Incubus From Beyond, jonka alkua Mika Rättö dominoi uruillaan ja piruja vilisevillä muminoillaan. Tämäkin kasvaa varsin raivoisaksi revittelyksi, josta nopeatempoinen, miltei zeppeliaaniseksi äänivyöryksi kasvavan At War With Mercyn on hyvä jatkaa. B-puolen lopettaa Kuusumun profeetan mieleen tuovan rauhoittelu Forbidden Steel Patriot.

Golem on Circle-livetaltiointina jo kolmas laatuaan, ja ehdottomasti paras. Levy on taidokkaasti ja luovasti miksattu. Täydellinen uskollisuus lähteelle ei varmaankaan välity tätä kuunnellessa, mutta ne huuruiset yksiköt, jotka muodostavat levyn kappaleet aaltoilevat sulavasti toisiinsa. Paikan päällä oli muistaakseni jos jotakin taukoja ja palavereita jäsenten välillä, jotka tavallaan keskeyttivät tunnelman hetkeksi. LP:llä niitä on vain yksi. Voiko livetallenne olla parempi kuin itse keikka? Ehkä ei, mutta Golem liippaa kyllä todella läheltä.

Vesiliirto

Toinen LP on Golemiakin kokeellisempaa studiohäröilyä. Guillotinen kuulleet tietävät suurin piirtein mistä on kyse, sillä Vesiliirto lienee nauhoitettu samoissa sessioissa. Kappaleet kuulostavat saman tai eri jamien sekä sekalaisten sämplejen ja äänimaisemien kollaaseilta. Hetkittäin nämä kummalliset äänikokeilut imaisevat hyvin mukaansa, mutta enimmäkseen ne aiheuttavat hämmästelyä ja ajatusten harhailua. Vaikuttavammin nelikko psykedelisoi b-puolen Haulikko ja Kivääri –raidalla, jossa tavallaan vanha ja uusi Circle kohtaavat. Soitannossa on sekä rönsyilyä urku- ja efektifriikahteluiden muodossa että struktuuria luovaa rytmistä selkärankaa.

Nyky-Circle, tai jos ollaan tarkkoja, vuoden takainen Circle sekä viime syyskuinen Kickstart-Circle painotti/painottaa orgaanisen vapaata struktuuria toistoon perustuvan transsirockin kustannuksella. Vesiliirto toimii sellaisenaan, mutta sisältää liian vähän todella hekumallista hämmentelyä ollakseen yhtyeen tuotannossa kovinkaan merkittävä, saati 70-lukulaisten krautherrojen sarjassa. Jos tämä 500 kappaleen rajoitettu painos tulee jossakin vastaan, kannattaa se kuitenkin poimia mukaansa. Golem yksinään on hinnan väärtti. Puhumattakaan äärimmäisen tyylikkäistä kansista!

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2004-10-15
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.