Refresments, The – Easy To Pick Up, Hard To Put Down
Ääh. Ei enää. The Refreshments on länsinaapuristamme ponnistava retrokvintetti. Bändi haluaisi ilmeisesti olla jotain Stray Catsin, pulleamman Elviksen ja Rolling Stonesin välimaastosta, mutta bändi kuulostaa pikemminkin sellaiselta launtai-illan kapakkaviihdyttäjältä. Ei yhtään rock, ei.
The Refreshments ei vain kuulosta yhtään kiinnostavalta. Bändi soittaa käsittämättömän ponnettomasti, vaikka levyn soundit ovatkin kirkkaat ja tukevat. Kaksi kappaletta Chuck Berry -covereita osoittavat tämän epäkohdan parhaiten. Vaikka kipaleet olisivatkin hyviä rock-esityksiä, ei tämä bändi jaksa puhaltaa niihin kunnolla tarmoa. Ainoastaan hetkittäin, rauhallisemmissa ja jopa iskelmällisimmissä kappaleissa orkesteri kuulostaa olevansa omimmillaan. Outoa.
Mutta piste tyylikkyydestä ja tiukasta nostalgiatunnelmoinnista. Kyllä bändi sentään ammentaa oikealta vuosikymmeneltä. Silti yksinkertaisesti liian pitkä ja tylsä levy.
Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2004-11-17
Arvostelija : Jukka-Pekka Ronkainen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]