Raptile – Classic Material
Seppo Räty totesi aikoinaan, että Saksa on paska maa. Edellä mainittuun väitteeseen en ota kantaa, mutta saksalaiset eivät ainakaan hiphopista tiedä mitään. Useista lähteistä voi lukea, kuinka saksalaiset ylistävät Raptilea parhaaksi ei-amerikkalaiseksi englannin kielellä räppääväksi artistiksi.
Raptilen Classic Material –albumi on kuitenkin harvinaisen tylsä, persoonaton ja kolkko albumi. Taustat ovat toki teknisesti toimivia, mutta kuuluvat siihen liukuhihnatuotantoon, jolla levy-yhtiöt takovat nykyään rahaa sumeilematta.
Raptilen ainoa valttikortti on se, että hän sattuu levyttämään lafkalle, joka pystyy tuomaan mukaan joukon tunnettuja vierailijoita. Omat riiminsä Classic Materialilla heittävät muun muassa Xzibit, Rah Digga ja Necro. Tosin Xzibit on haastattelussa väittänyt, että hänen riiminsä päätyivät Make Y’all Bounce kappaleeseen ilman hänen suostumustaan. Alun perin riimit olivat nauhoitettu epäkaupalliselle mixtapelle, mutta Raptile on käyttänyt niitä ilman lupaa omassa kappaleessaan taatakseen kappaleen menestyksen.
Rapakon takaa vierailemaan saapuneet artistit edistävät taatusti levymyyntiä, mutta eivät onnistu nostamaan Raptilen albumia edes välttävälle tasolle. Raptilen omat kyvyt jäävät arvailujen varaan, sillä hän ei missään kohdin albumia osoita pystyvänsä tulkitsemaan tai tekemään hiphoppia persoonallisesti.
Levy on todennäköisesti suunniteltu tuotteeksi, jolla voidaan avata markkinat eurooppalaiselle hiphopille rapakon takana. Hiphopin synnyinseuduille pyrkiminen on sinänsä hyvä ajatus, mutta sinne kannattaisi pyrkiä persoonallisella musiikilla, joka voisi tarjota amerikkalaiselle kaavoihin kangistuneelle kaupalliselle hiphop-skenelle tuoreita tuulahduksia.
Arvosana : 1/5
Arvostelu julkaistu : 2004-12-21
Arvostelija : Panu Hietaneva
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.