Acacia Strain, The – 3750
The Acacia Strain on jopa joukoksi nuoria vihaisia miehiä yllättävän raskas kokoonpano. Amerikan ihmemaasta ponnistava kuusikko on aseistautunut peräti kolmella kitaralla, jotka tuovat sen moderniin asennemetalliin äärimmäisen painavia sävyjä. Kirkas ja avara soundimaailma saa yksinkertaisimmillaan pelkästä kielisoitinten murskaavasta voimasta koostuvan musiikin tuntumaan siltä kuin kuulijaa ammuttaisiin tykinkuulilla päähän pari kertaa sekunnissa. 3750 ei siis kuulu levyihin, joiden kuuntelu krapulassa tuottaisi suurta nautintoa.
3750:n kappaleet ovat kompakteja teoksia. Kokonaisuus vaikuttaa aluksi monotoniselta junttaukselta, mutta muutamalla kuuntelulla armottoman kitaratyöskentelyn ja harvakseen ripoteltujen seesteisempien hetkien välinen kauhun tasapaino selkeytyy, ja monet yhtyeen luomista nyansseista alkavat vaikuttaa suorastaan nerokkailta. Amerikkalaiset ovat ymmärtäneet, että kuulijan sietokyky tietynlaista metelöintiä kohtaan kestää vain rajallisen ajan, joten samoja teemoja ei toistella kyllästymiseen saakka. Levyn kesto jätetään järkevästi alle puoleen tuntiin, ja tästäkin ajasta viimeiset minuutit kulutetaan mielenkiintoisen radionkuuntelusession merkeissä. Vuorottelevilla kahdella kanavalla vertaillaan jumalan tahdon ja huonojen elintapojen vaikutusta kuolemaan sekä käydään brittiaksentilla hämmentävää uskonnollista keskustelua, joka ei tunnu johtavan mihinkään.
Ajoittaiset verikekkereihin liittyvät elokuvasamplet tuovat vaihtelua hyväksi todetulla kaavalla, ja toiseksi viimeiseksi jätetty komea instrumentaali eroaa perinteisen kaavan melodisuudella muusta materiaalista kuin rehellinen työmies porvarista. Kappaleiden tasaisen hyvä laatu, pitkää kuunteluikää lupaileva avautumistahti sekä tarkoitusta varten taitavasti sorvatut soundit ovat omiaan jättämään The Acacia Strain -nimen muistiin.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2004-11-22
Arvostelija : Antti Kavonen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.