Thrills, The – Let´s Bottle Bohemia
Hienon ensilevyn So Much For The City ja loistavan Big Sur -biisin varjossa, Irlantilainen The Thrills kohtaa klassisen toisen levyn kirouksen. Yhtye on tietoisesti, tarkasti ja häpeilemättä etsinyt juuri ne viileimmät jutut 60-luvun Kaliforniasta ja on edelleen The Beach Boysin ja The Byrdsin välittömässä läheisyydessä.
Levyn yleinen tunnelma on haikea, mutta ei missään nimessä pateettinen ja masentunut. Yhtyeen soitossa on keveyttä ja ilmavuutta, jotka myös tehostavat levyn yleistä tunnelmaa. Sanoitukset ovat hieman arvoituksellisia, mutta foneettisesti mielyttävän kuuloisia, toisinaan kuitenkin Conor Deasyn ääni ärsyttää vahvalla amerikkalaisaksentilla.
Parhaiten biiseistä nousee esiin kesähitti Whatever Happened to Corey Haim?, ironinen Saturday Night, toinen singlejulkaisu Not For All the Love in the World ja levyn päättävä The Irish Keep Gate-Crashing. Valitettavasti muita A-luokan sävellyksiä ei levyltä löydy.
Mukana levyllä on vierailemassa R.E.M. kitaristi Peter Buck sekä legendaarinen tuottaja ja sovittaja Van Dyke Parks. Parksin kädenjälki kuuluu loistavina jousisovituksina mm. Whatever Happened to Corey Haim? ja The Irish Keep Gate Crashing -kappaleissa. Buckin vierailu levyllä on lähinnä suuremman yleisön kosiskelua. Puutteistaan huolimatta tämä levy on omassa tyylilajissaan parhaimmassa neljänneksessä.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2004-11-12
Arvostelija : Jarkko Veijalainen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]