Ed Harcourt – Strangers

Nuoren polven brittiläisiin lauluntekijöihin lukeutuva Ed Harcourt on edennyt urallaan kolmanteen täyspitkään julkaisuunsa, jota herra kävi työstämässä aina Ruotsissa saakka. Harcourtilla on vahvan debyyttinsä jälkeen ollut ongelmia sovittaa mukavuudenhaluista symppispoppia yhteen kunnianhimoisempiin visioihin. Kokinhommista pianon ääreen siirtynyt Ed kuulostaa mukavalta hepulta. Eihän siinä mitään, jos haluaa tehdä helppoa peruskamaa, mutta Hardcourtin tasoiselta artistilta on lupa odottaa enemmän kuin vain ”kivaa musaa”. Parhaimmillaan hänen lauluissaan on sekä elämänmakuista katkeransuloisuutta että svengivetoista kokeilevuutta. Strangersilla miehellä on siis kaikki edellytykset pistää keskinkertaisesta From Every Spherestä paremmaksi. But can you count on me?/I might let you down, laulaja kysyy itse, juuri kun muotoilen samansuuntaisia ajatuksia päässäni.

Levyn nostalgisen alkuneljänneksen aikana kuulostaakin pahasti siltä että saa taas pettyä Edin edesottamuksiin. The Storm Is Coming –alku varsinkin on pahuksen keskinkertaista höttöä, jossa laulaja alisuoriutuu sekä säveltäjänä että sanoittajana. Omaelämäkerrallinen Born in the 70’s sentään on aito ja suorasukainen. Strangers-raidassakin on imua, mutta miksi Jari Haapalaisen, ilmeisesti 60-70-lukujen soundillista pehmeyttä tavoitteleva tuotanto heittäytyy kaikkein latteimmaksi juuri tässä, kun alkaa mennä hyvin. Onneksi seuraava esitys pistää ryhtiä touhuun.

Hattaranmakuisen alun jälkeen Harcourt räväyttää kehiin kunnon melodraamaa. Let Love Not Weigh Me Down on kohtalokkaine viulusovituksineen täsmälleen levyn kaipaama piristysruiske. Sitä seuraavat intiimin hauraat esitykset valavat myös uskoa siihen, että laulaja osaa kaataa sydänvertaan esityksiinsä. The Trapdoorissa mies taitaa kyllä riutua hieman liioitellusti, mutta on sekin parempi kuin tympäännyttävän siloteltu ulosanti. Loppupuolella Harcourt intoutuu vielä reipastelemaan maassa maan tavalla. Vierailevalla naislaululla varustettu Kentin tyylinen poprock-veto Loneliness on tavallaan sekä piristävä että ärsyttävä.

Strangers on lopulta ookoota mainiompi levy. Kevyempien pop-biisien ja vakavamielisten esitysten välille syntyy mielekkäitä kontrasteja ja kokonaisuudesta kohoaa muutama loistosävel. Ed ei siis petä ja parantaa kuin parantaakin hitusen otettaan. Levyllä on kuitenkin liikaa kompastuskiviä, jotta siitä olisi pitkäaikaiseksi nautinnon lähteeksi. Harcourtin ja Haapalaisen (joka myös soittaa levyllä) yhteistyöstä välittyy jotenkin sellainen tunnelma, että on tahdottu kokeilla vähän kaikkea, lopputuloksen jäädessä jonnekin päiväunimaisen nostalgisoinnin ja vahvojen sävellysten välimaastoon.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2004-11-01
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.