Abandon – In Reality We Suffer
Mikäli ruotsalaiseen Abandoniin on uskominen niin maailma on todellä synkkä ja kylmä paikka. Yhtye tarjoilee toisella täyspitkällään sellaista ahdistuneisuutta ja angstia, että terveempikin ihminen tuntee itsensä äärimmäisen masentuneeksi. Todellista maailma kaatuu päälle -kamaa, jonka musta tunnelma murskaa kaiken valon maailmasta ja jättää taaskseen vain viilleltyjä ranteita.
In Reality We Suffer tarjoaa uskomattoman hitaana murisevan äänimaailman, jonka harvojen tahtien välissä ehtisi kyvykäs rumpali juomaan ainakin kolme kaljaa. Täydellisesti rusentavaa doomia siis, mutta valitettavasti varsin tylsää sellaista. 76-minuuttia matelua väsyttää kovimmankin doom-fanin, oli musiikki kuinka pimeää ja raskasta hyvänsä. Kitaristien kädet matelevat otelaudalla kuin jalaton kilpikonna, joiden luomat itsemurhaa hehkuvat sävelet toimivat hetkittäisinä masennuspaukkuina, mutta koko levyn kestoa ne eivät kanna.
Levyn ääriahdasta melankoliaa piristävät mukavan raastavat hardcore-tyyppiset vokaalit, jotka ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan helvetin raastavat. Ne huokuvat miehistä ahdinkoa hyvin vakuuttavalla ja omaperäisellä tavalla. Kokonaisuutta ne eivät kuitenkaan pelasta, sillä levyä on oikeasti mahdotonta kuunnella yhdeltä istumalta. Pieninä annoksina Abandon on oiva lisä syksyisen masennuksen kaareen.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2004-11-08
Arvostelija : Toni Peltola
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.