Mase – Welcome Back
Mase on se artisti, jonka piti Puff Daddyn mielestä olla edesmenneen Notorious B.I.G:n jälkeen Bad Boy Entertainmentin seuraava tähti, ja tuoda lisää dollareita Puffyn lompakkoon. Toisin kuitenkin kävi. Mase levytti kaksi albumia Bad Boylle, mutta ei onnistunut saavuttamaan kulttimainetta kaduilla Notorious B.I.G:n lailla.
Vuonna 1999 Mase väsähti musiikkibisnekseen ja Puff Daddyn sätkynukkena heilumiseen, ja häipyi kuvioista käännyttyään uskoon. Musiikista ottamansa sapattivuodet Mase kulutti opiskelemalla itsensä papiksi.
Nyt julkaistulla Welcome Back-albumilla nykyään itseään P.Diddyksi kutsuva Sean Puff Daddy Combs on enää pienessä roolissa. Hän vierailee Breathe, Stretch, Shake –kappaleessa, jossa Mase tiedostaa olleensa vain P.Diddyn juoksupoika: I used to be the guy stood next to Diddy / Crucified for bringin sex in the city.
Mase ei ole koskaan kuulunut taitojensa puolesta hiphop-artistien terävimpään kärkeen. P.Diddyn selustalla notkuminen rajoitti todennäköisesti sekä henkilökohtaista elämää että musiikillista vapautta. Welcome Back on huomattavasti henkilökohtaisempi albumi kuin Masen aikaisemmat levyt. Siitä huolimatta Mase ei kykene vakuuttamaan erittäin epätasaisella ja kasvottomalla kokonaisuudella. Lyriikat kertovat Masen elämän muutoksista jättäen samalla tunteen, että räppäri on musiikillisesti epätasapainossa itsensä kanssa. Onneksi Mase vietti sapattivuodet opiskellen teologiaa, sillä teräväkieliselle saarnamiehelle löytyy varmasti käyttöä, jos räppääminen ei onnistu enää edes entiseen malliin.
Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2004-12-08
Arvostelija : Panu Hietaneva
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.