Levyarvostelut

Various – Flashrock Academy, A Tribute To The Dogshit Boys

Onko The Dogshit Boys seuraava kulttibändi Suomesta? Ehkäpä, omien sanojen mukaan kannatusta löytyy Suomen lisäksi Argentiinasta, Filippiineiltä, Turkista, Ruotsista ja vahvasti myös USA:n puolella. Koirankakkipojat ovat muutenkin touhunneet aktiivisesti. Yhtyeen biisejä on mukana parissa HC-pornofilmissä ja amerikkalaisella Cock ’n’ Roll -kokoelmalla. Back-katalogi käsittää 7 julkaisua, jotka pääasiassa ovat EP-kiekkoja. Bändillä on myös oma festivaali, Törttöilyrock, joka järjestetään Siuntiossa. Musiikillisesti ja muutenkin yhtye toimii akselilla Klamydia-Turbonegro.

Tällä tribuuttilevyllä muut melko tuntemattomat orkesterit vääntävät oman jöötinsä kekoon pientareelle. Muutamat covereista on suorastaan hulppeita. Kiekolta löytyy akustista suomirockia, pehmeätä poppista, rouheata garagerockkia ja grindsludgecorea.

Mukavana bonuksena tribuutilla on myös bändin alkuperäiset versiot, joista ei paskanhajua puutu. Tosin bändin omat versiot ovat liian pelkistettyjä ja esimerkiksi Ylvan garagerockversio One Minute Fuck -biisistä kuulostaa paremmalta kuin yksikään bändin oma kappale. Pienellä panostuksella tuotantopuoleen biiseistä saisi varmasti enemmän iloa irti.

Kummasti kuitenkin näissä biiseissä on jotain räkäistä vetovoimaa ja live-keikkoja vartenhan tälläistä kamaa tehdään. Lopullista tuomiota kakkapojista ei voi sanoa, ennenkuin olen bändin liveaktin todistanut.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2004-10-21
Arvostelija : Jarkko Veijalainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.