Prodigy – Always Outnumbered, Never Outgunned

Uskoisin allekirjoittaneen lisäksi monen kuvitelleen, että elektronisen musiikin savuisesta undergroundista vuonna -97 listoille ponnahtaneen Prodigyn aika oli jo ohi. Uutta levyä lupailtiin jo viime vuosituhannen puolella, mutta mitään ei tuntunut kuuluvan. Lisäksi yksi bändin neljästä jäsenestä lähti kävelemään, ja loput kolme siirtyivät sooloilemaan. Ei siis ihme, että omia silmiään joutui epäilemään, kun yht’äkkiä Always Outnumbered, Never Outgunned -pitkäsoitolle luvattu – ties kuinka mones – julkaisupäivämäärä pitikin paikkaansa, ja henkilökohtaisesti lähes kulttimaineessa pitämäni Prodigyn uusi levy oli täyttä totta.

Moni lienee kuullut uutisen, että bändin äänivelho Liam Howlett päätti tehdä uuden levyn täysin ilman bänditovereitaan. Tämä on sekä totta, että tarua. Liam on nimittäin aina ollut Prodigyn musiikin ensisijainen arkkitehti, ja alkuperäisen konseptin mukaan usein virheellisesti Prodigyn “laulajana” pidetty Keith Flint on tanssija live-esiintymisiä varten. Live-kiertueelle Prodigy kuuleman mukaan lähtee kaikkien kolmen jäsenen voimin. Always Outnumbered… on toki yksin Liamin käsialaa, tosin laina-artisteja levylle on saatu jopa paremmin näyttelijänä tunnettua Juliette Lewisiä myöten.

Musiikillisesti Always Outnumbered… ei pääse yllättämään. Loistava aloitusraita Spitfire lupaa paljon, ja hitiksi lohkaistu Girls jatkaa bensan heittämistä liekkeihin. Levy tarjoilee muutamia pahoja pettymyksiä, mutta muutoin tasaisen tappavaa ja tuhtia Prodigyä taajuusvasteen alalaidasta. Fat of the Landilta tuttua räppiäkin kuullaan paikoin, ja lähes jokainen raita kelpaa stereoiden bassotoiston testaamiseen. Paikoin levyltä löytyy huomattavasti Fat Of The Landia enemmän kaikuja niistä 90-luvun varastobileistä, joissa Prodigyn ensiaskeleen aikanaan tömisteltiin. Tuotannollisesti levy on toki täyttä 2000-lukua. Hieman aiempaa enemmän Liam on sinkoillut trendien perässä, ja paikoin levyä kuunnellessa tuntuu, että elektroniset punkit ovat jo parhaan teränsä tylsistyttäneet.

Prodigy onnistuu sekä täyttämään toiveet että pettämään odotukset. Levy on ehdottoman tunnistettavasti Prodigyä, ja bändin ainutlaatuinen soundi on säilyttänyt sekä muotonsa että toimivuutensa. Osin levy taas tuntuu kovin tasapaksulta, ja muutamat biisit jopa täytemateriaalilta. Joskin Prodigy-fanin tulisi olla kiitollinen siitä, että bändi yleensä sai ikuisuusprojektiksi venähtäneen levyn yleensä valmiiksi, voi seitsemän vuoden odottelun jälkeen suuhun jäädä hieman karvas maku.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2004-11-05
Arvostelija : Atte Jaakkola

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.