Twilight Guardians – Wasteland

Ei tarvita kovin kummoisia selvännäkijän lahjoja arvatakseen että käsittelyn alla oleva levy on powermetallia – fantasia-aiheiset kannet ja yhtyeen nimi ei jätä juuri erehtymisen mahdollisuutta.

Wasteland on epäkiitollinen levy arvostella, koska lupaavasta alusta huolimatta tunnelma lässähtää laulajan avatessa sanaisen arkkunsa, sillä levyn ensimmäinen värssy saa aikaan eieieiei-reaktion. Laulajan äänenväri ei vaan yksinkertaisesti miellytä – mikä on tietenkin makuasia – ja se tekee levyn kuuntelusta melkoista tuskaa.

Mutta ei hätä ole tämän näköinen; hyvin nukutun yön ja muutaman kuuntelukerran jälkeen ääneen alkaa tottumaan ja jotenkin siitä oppii jopa pitämään. Sillä varauksella tosin, että vaikka yleensä edellytän laulajilta monipuolisuutta, niin tämän levyn kohdalla toivoisin, että vedettäisiin koko ajan korkealta ja kovaa.

Levyn avaava Weak Generation on kaikesta huolimatta kelpo poweriveisu genrelle uskolliseen tyyliin ja heti alusta asti on selvää, että mikä on meininki. Soitto toimii ja soudimaailmakin on kohdallaan. Kakkosraita, The Next Call, jatkaa kohtuullisen samoilla linjoilla ja varsinkin bridge miellyttää korvaani erityisesti. Kertosäkeeseen on ympätty liki pakollinen trasponointi ja soolon alkaessa paljastuu armotta, että kitaristit ovat Yngwiensä kuunnelleet, sillä soolo-osuus on niin Malmsteenia niin Malmsteenia.

Seuraavana tuleva raita, Search for Grace, jatkaa taattua powerilinjaa sisältäen muutaman mukavan sovituksellisen koukunkin, kuten myös edeltäjänsäkin. Levyn neljäs, Angels, on selkeästi radiosoittotavaraa alkaen melkoisen perinteisellä melodisella kitaraintrolla ja jatkuen kitarariffillä, joka tuo erehdyttävästi mieleen Judas Priestin One Shot at Glory’n. Rauhallisempi säkeistö ja korkealta ja kovaa laulettu melodinen kertosäe kruunaavat paketin.

Levyn viitosesta, keskitempoisen/hitaasta King of the Wastelandistä ei sen kummempaa mainittavaa. Kuudes eli Time Has Gone on myöskin melkoisen keskinkertainen powerveisu kitara- ja synasooloineen.

Synaintrolla alkava slovari, Farher’s Cave, on minun asteikollani selkeästi levyn heikointa antia, vaikka silläkin on hetkensä. Biisi sisältää myös ehdottomasti levyn turhimman kitarasoolon. Kahdeksantena raitana Twilight Guardians tarjoilee Judas Priest -kierrätyksen, Rocka Rolla -renkutuksen pappien ensimmäiseltä levyltä nykypäivään päivitettynä. Täytyy myöntää, että pojat ovat onnistuneet kierrätyksessään. Erinomainen sovitus ja muutama hauska jippo puhaltavat tuohon tyhjänpäiväiseen renkutukseen uutta puhtia ja piristää mukavasti jo hieman lässähtänyttä tunnelmaa.

The Wraith palauttaakin sitten tunnelman taas kellarikerroksiin mahtipontisuuden tavoittelullaan jääden siinä kuitenkin puolitiehen, sillä biisissä käytetty konsepti on kuultu turhan monta kertaa jo ennenkin. Päätösraidasta ensimmäinen ajatus on Dream Theather ja pituudestaan huolimatta biisi jaksaa kantaa loppuun asti. Se on mainio lopetus levylle ja jättää suuhun hyvän maun. Wasteland on selvästi loppuun asti mietitty ja tuotettu levy. Kaikesta kuultaa läpi varmuus siitä, että bändi tietää mitä haluaa.

Twilight Guardians kuulostaa sekoitukselta Stratovariusta ja Edguy’ta höystettynä Yngwiella, Dream Theatherilla sekä jopa Judas Priestilla. Jos tuo seos kuulostaa mieleiseltä kannattaa ehdottomasti tsekata Twilight Guardians.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-03-03
Arvostelija : Sarita DeFeis

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.