River City Rebels – Hate To Be Loved

Oh yes! Osui ja upposi, nyt toimii! Jo miltei hiipunut toivo aidon dekadenssirokin olemassaolosta leimahtaa liekkeihin, ja jenkkiretkue River City Rebels on pelastanut jo nyt hyvin monta päivääni. New York Dollsin, Dictatorsin, Hanoi Rocksin, The Clashin ja monen muun klassikon saumaton yhdiste on syntynyt, ja kahdentoista biisin mittaiset juhlat voivat alkaa.

Seitsemän meikattua nuorta miestä, eli Bopper, Jungle Face Jake, Patti Botox, Saucy Jack Rylan, Brandon Heart Attack, CJ Bags ja Erik soittavat juuri sellaista musiikkia, kuin heidän taitelijanimistään voisi päätellä. River City Rebels on uskomattoman energinen, puhallinsektiolla ja äärettömällä röyhkeydellä varustettu retkue, joka keskittyy juuri siihen bändissä soittamisen olennaisimpaan puoleen. Jo levyn kansikuvissa kavereita ympäröivät Jack Danielsit ja vähäpukeiset naikkoset, eikä tämä bändi ratsasta ironialla vaan rokkaa sydämestään. Housunetumuksellinen asennetta ja pullollinen viskiä riittänee evääksi River City Rebelsin sielunmaisemaan. New York Dollsista tuttu Sylvain Sylvain on tuottanut levyn, ja hiljattain bändi sai myös tilaisuuden kiertää tuottajansa pumpun kanssa. Äkkiseltään arvioiden yhtyettä voisi jopa pitää Johnny Thundersin ja kumppaneiden jonkinlaisena henkisenä manttelinperijänä. Niin syvälle tämä bändi on kulkenut paholaisen musiikin polkuja pitkin.

River City Rebels osaa yhdistää esikuvistaan juuri ne oikeat elementit. Punkista yhtye ammentaa tiukan ja nopean kaahauksen, glamista umpihedonistisen asenteen ja perinteisestä rock´n´rollista konstailemattoman yksinkertaisen pohjan musiikilleen. Hienostelut ja turhat sooloilut jätetään sikseen, ja soitannossa vedetään mutkat sopivan suoriksi. Suurin osa biiseistä vaikuttaa vahvasti ensimmäisiltä otoilta, eikä sovituksienkaan kanssa ole luultavasti vietetty unettomia öitä.

Oppikirjan mukaisesti Hate to Be Loved avataan ja päätetään astetta herkemmällä vedolla, ja päätösballadi Bloody April koristavat sydäntä raastavat jouset. Näitä kahta poikkeusta lukuun ottamatta kierrosluku pysyy punaisella läpi levyn, ja Jesse Malinin tähdittämän nimibiisin ohella riettaan hulvaton standardirockHer New Man on albumin kiihkeimpiä ralleja. Vokalisti Bopperin käheä nasaali kuulostaa sopivasti Perry Farrelilta, ja biisit sisältöineen sopivat miehen suuhun paremmin kuin hyvin. Niin, kappaleiden aiheissa seikkaillaankin sitten lähinnä naisten, tyttöjen, kissojen ja rouvien parissa. Ei järin yllättävää. Vain pari keskinkertaiseksi lässähtänyttä kipaletta, No Easy Way Out ja I Wilt voi sivuuttaa huoletta. Nuo kaksi pientä lipsahdusta eivät silti pääse pilaamaan Hate to Be Lovedin luomaa, lähes liikuttavaa tunnetta.

Lukuisat kuuntelukerrat eivät ole omalta kohdaltani vieneet levyn ainutlaatuista magiaa minnekään. Totuus on vain se, että River City Rebelsin kaltaiset bändit ovat näinä päivinä aika pirun harvassa. Tällä kertaa ei tarvitse edes epäillä, ovatko nämä seitsemän nuorta herraa oikeasti näin tohkeissaan. Vanhan sanonnan mukaan kunnon rock ei ole kuin arkeologiaa, vaan pikemminkin haudanryöstöä. River City Rebels ammentaakin oppinsa esikuviltaan niin maukkaasti, ettei tätä kaikkea muista kuulleensa joskus aikaisemmin. Hate to Be Lovedille ei malta olla antamatta täyttä vähempää pistemäärää. Ehkä salama ei iske kahdesti, ja voi olla, että levyn synnyttämä innostus muuttuu vielä krapulaksi, mutta minua ei jaksa huolettaa.

Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2004-10-13
Arvostelija : Jukka-Pekka Ronkainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.