Acheron – Deade Infernus 1988-1998
Saatanallisen death metalin ylistykseksi perustettu Acheron työnsi jokin aika sitten markkinoille valikoiman uran varrella nauhoitettuja covereita. Nyt vuorossa on tuhti kahden levyn paketti infernaalista musiikkia pursunneen vuosikymmenen kunniaksi. Osasyynä julkaisuun on yhtyeen vanhemman tuotannon vaikea saatavuus, mutta omituisena ratkaisuna tuplalevyn painos on rajoitettu kolmeentuhanteen.
Tuntikausien pähkäilyn jälkeen miehet ovat saaneet setin rajattua 36 kappaleeseen, joita kuuntelemalla käy nopeasti selväksi, että musiikillinen linjaus ei ole vuosien saatossa muuttunut mihinkään. Tasaisella tempolla kulkeva tunkkainen perusdeath saa välillä pontta pelkistetyistä synasoundeista, mutta sävellyksissä ei kehitystä juuri tapahdu. Selkeitä eroja on entistä vaikeampi löytää, kun biisilista ei saatanalliseen tapaan noudata minkäänlaista kronologista järjestystä.
Keskivertodeathista piittaamattomat tuskin saavat Acheronin tasapaksusta löylytyksestä kovinkaan paljon irti, vaikka mouruavista kitaroista välillä irtoaakin varsin kelvollisia koukkuja. Fanien hyllystä orkesterin tuotanto sen sijaan löytynee entuudestaan, joten kokoelman merkitys jää kyseenalaiseksi.
Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2004-10-07
Arvostelija : Jere Salonen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.