Saliva – Survival Of The Sickest

“Straight up, stripped down, turned up, kick ass rock´n´roll!”. Saliva on keksinyt perin napakan määritelmän musiikilleen, kuten vallankumouksellisen nerokkaasti nimetyllä avausbiisillä Rock´n´Roll Revolution meuhkataan. Survival Of The Sickest on karrikoiden 12 biisiä paholaisen musiikin elinvoimaisuuden ylistämistä ladattuna hirveällä meiningillä, jykevillä soundeilla ja alavireisillä kitaroilla. Salivan äijillä on lävistykset, leukaparrat ja tatuoinnit juuri oikein ja muotin mukaisesti. Laulaja Josey Scottilla on oma vaatemallisto, ja yhtye muistaa rukoilla faniensa puolesta levyn kansiteksteissä. Itseironialtahan tällainen meininki tuoksahtaa, mutta kyllä nyt on niin kornia, että hengästyttää.

Tämä kliseiden kulminoituma ja teeskentelyn antiteesi rokkaa silti varsin ryhdikkäästi. Miljoonatuotanto ja muiden muassa Andy Wallacen kultasormen kosketus saavat keskinkertaisenkin biisin kuulostamaan huomattavasti tukevammalta, mutta hetkittäin Saliva kiihottaa varmasti isommankin väkimassan täsmäriffeillään. Soundin raskaudesta huolimatta melodisuus ei kärsi, ja välillä sävyä haetaan kekseliäästi niin etelän rokista kuin Whitesnaken klassikoista. Kyseessä on taitava viisikko, ja jokainen muusikko hoitaa tonttinsa kunnialla. Rockin kultavuosille pokkaavat soolot kirmaavat raskastelun yllä kuten asiaan kuuluukin, eikä Scottkaan ole ollenkaan hassumpi vokalisti. Hän osaa laulaa puhtaasti ja tarkasti, mutta omaa myös likaisen ja möreän äyskähtelyn jalon taidon. Ja mauttomien sanoitusten kirjoittamisen.

Biisirepertuaari on enemmänkin tasavahvaa kuin tasapaksua. Monta annosta ehdotonta rock-mätkettä on kova annos, ja oppikirjan mukaisesti meininki katkaistaankin slovarilla. Ja kyllä, tulos on aika kauheaa. Open Eyes kuulostaa jokseenkin samalta, kuin bileiden pimeillä tunneilla jamittelevat Creed ja Limp Bizkit. Tätä levyn siirappikliimaksia edeltävä Two Steps Back on myös aika pitkästyttävää kuultavaa, eikä Dixie Chicksin dissaaminen ole kovin cool veto. Lisäksi biisi kuulostaa epäilyttävästi Faith No Moren hienolta Falling to Pieces -pikkuklassikolta. Albumin keskivaiheen notkahduksesta eteenpäin meno onneksi säilyy jälleen kunnollisena pirun tylsään päätösbiisiin saakka, mutta kiekon loputtua jää todella ähky olo.

Survival Of The Sickest on aivan ehdottomasti pienten annosten levy nautittavaksi oikeassa mielentilassa. Hyvän maun rajamailla taiteilevaa, modernia rock-kukkoilua kaipaaville tämä on varmasti oivaa kuultavaa, mutta minun makuuni levyn kattaus on hieman liian tuhtia kamaa. Lihaksikasta perusurpoilua on tarjolla niin paljon, että Salivaa ei kovin aktiivisesti hyllystään hamustele. Paitsi silloin tällöin oikean hetken koittaessa, jolloin olutta on riittävästi ja aivot ovat nollattuina riittävän perusteellisesti.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2004-11-04
Arvostelija : Jukka-Pekka Ronkainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.