Negative – Sweet & Deceitful

Tampereen rokkipoikien toisen kiekon antia olikin mielenkiintoista lähteä purkamaan. Olisi ollut freeshiä todeta, että Negative olisi näyttänyt närhen kassit lukuisalle epäilijäjoukkiolleen ja tehnyt kunnon levyn, mutta valitettavan vaisuksi muutamista valopilkuistaan huolimatta Sweet & Deceitful kuitenkin jää.

Intron jälkeinen ykkösbiisi Frozen to Lose It All on ihan ok sävellys ja sopii kyllä bändille kuin nenä päähän – mikään The Moment of Our Love se ei kylläkään ole. Pitkällisen radiosoittovyörytyksen jälkeen se tuskin jaksaa suurta yleisöä kovin kauan kiinnostaa. Itse musiikki on nyt enemmän HIM-muottiin istuvaa kosketinsoittaja Snackin liityttyä poppooseen, sanokoot jätkät itse vertauksista mitä hyvänsä.

Debyyttiin nähden plussana kerrottakoon soundimaailman parantuminen (tuottajana T.T. Oksala) ja kyllähän se itse bändikin on jonkin verran kehittynyt. Jonne Aaronin englanti kuulostaa tosin edelleenkin suhteellisen puuduttavalta. Kun kaveri ääntää Neil Young -coveri My My Hey Heyssä sanan rock’n’roll kuin omenapiirakka suussa, ei tässä tiedä kyllä miten päin olla. Muutenkin herra Young luultavasti kääntyisi haudassaan tämän version kuullessaan, jos olisi kuollut. Kunnon potku perseelle koko porukalle ja enemmän munaa tähän rockiin!

Sweet & Deceitfulia vaivaa sama vika kuin debyyttiäkin: se on ylipitkä. Biisejä pitäisi tiivistää, ja hyvällä omallatunnolla olisi voinut pudottaa jopa 2-3 turhaa slovaria pois pinosta. Lyriikoihin ei taaskaan ole turhaa mielikuvitusta panostettu, jokaikinen biisi kun tuntuu olevan rakkauslaulu.

Toinen sinkkubiisi In My Heaven on liikkeellä täsmälleen samanlaisin eväin kuin se ensimmäinenkin, kappaleet jopa lähtevät käyntiin samalla venytetyllä soinnulla. L.A. Feeding Fire yrittää vienosti rokata, mutta vähän maalailuksi menee tämäkin. Yllättäen levyn loppupäästä löytyvä Secret Forgiveness on sellaista Negativea, mitä toivoisi täältä enemmänkin vastaan tulevan. Hieno kappale nousee meikäläisen listassa materiaalin kärkipäähän.

Negative on rock-klisee, mikä nyt ei varmaan minään yllätyksenä kenellekään tule. Porukka kyllä näyttää hyvältä, ulkokuori on kuosissa, mutta sisältö on suurimmaksi osaksi varsin tyhjää. Negativellä on kyllä aikaa kehittyä, ja veikkaanpa ettei yhtye ole vielä viimeistä iskuaan antanut. Toivottavasti.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2004-09-16
Arvostelija : Risto Pajari

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.