Levyarvostelut

Cleaning Women – Aelita

Cleaning Women –nuo industrialhenkiset avantgardetanssittajat singauttavat tällä kertaa kuulijansa Marsiin saakka. Tunnelmaa on haettu Aelita–nimisestä venäläiselokuvasta, joka on yksi kolmikon viime vuosien elokuvasäestysprojekteista. Mykkäkauden scifi-leffa sopii mahtavasti pyykkitelinetrion avaruusmyyttiseen kultti-imagoon ja vice versa. Yhtyeen toinen kokopitkä julkaisu ei kuitenkaan ole täysin riippuvainen inspiraatiolähteestään, vaan toimii erinomaisesti myös omana kokonaisuutena.

Mestarillisella nimikkokappaleella starttaava matka on pitkälti jylhien avaruusheviraitojen leimaamaa, tummasävyistä jyskettä. Vastapainoksi levylle on isketty muutama kokonaisuutta monipuolistuttava kevennys. Höpsö Hot Jungle Fever tuntuu aluksi rikkovan milteipä seremoniallisesti rakenneltua tunnelmaa, mutta kappaleen merkityksen ymmärtää kuuntelu kuuntelulta paremmin. Kontrasti on pirun jyrkkä, ja juuri siksi niin hauska. Samalla se tahtoo sanoa, ettei tämä ole Aelita-soundtrack, vaan Cleaning Womenin uusi levy. Toinen selkeästi erottuva raita on Tequilajazz-yhtyeen möreä-äänisen vokalistin Jevgeni Fedorovin tähdittämä Teknigrad. Raita tarjoaa mukavaa vaihtelua CW04:n säröefektien läpi hoilaamiin, hivenen ärsyttäviksi äityviin vokaaleihin.

Aelitan mosaiikkimainen luonne ei rajoitu synkkä mollivire/duuri-ilottelu -vastakkaisuuteen, vaan levyllä on muitakin musiikillisia painotuksia. Joidenkin raitojen junnaava hälinäestetiikka tuo mieleen Cop Shoot Copin ja Helmetin kaltaiset 90-luvun alternativebändit. Nerokkaan epäloogisesti sekaan heitetyt etniset melodiat taas vievät mietteet milloin itämaille milloin sambakarnevaaleille. Cleaning Womeniin aikaisemmin kiinteästi yhdistettyä teollisuusdiscoa ei ole lähes lainkaan mukana, joten levy eroaa aika lailla Pulsator-debyytistä. Tämä myös siinä mielessä, että uusi levy on kaikin puolin edeltäjäänsä kovempi tapaus.

Aelita on tuotannollisesti melkoinen parannus Pulsatorista, joka taltioi keskinkertaisesti hurjan livesoinnin. Uudella levyllä on aivan erilaista dynamiikkaa. Äänimaailma on kaikessa eksentrisyydessään ja scifimäisyydessään orgaanisen kotikutoinen. Iskevyyttä, jämäkkyyttä sekä toisaalta herkempää tunnelmallisuutta ja tilan tuntua löytyy soundeista riittämiin.

Cleaning Womenin kakkoslevy lunastaa odotukset ja enemmän. Yksi aikamme innovatiivisimmista yhtyeistä on ehdottoman vakuuttavasti siirtänyt äänimaailmansa ja musiikillisen näkemyksensä levylle. Aelita ei ole täydellisen harmoninen kokonaisuus, eikä se varmasti ole tarkoituskaan. Se on ravistuttavan epäsovinnainen seikkailu, joka hämmentää moninaisuudellaan ja rokkaa omaperäisyydellään. Se on seikkailu, joka kannattaa kokea.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2004-08-25
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.