Black Sabbath – Black Sabbath

Musiikkimaailmassa on yleensä niin, että uuden tyylin bändin on ollut vaikeaa saada debyyttilevyllä välitön suosio ja maine. Black Sabbath löi itsensä suureen tietoisuuteen vasta Paranoidin ilmestyttyä, mutta yhtyeen ensimmäinen pitkäsoitto on silti ansiokas tuotos. Vuonna 1970 Birminghamin pojilla ei ollut juuri samankaltaisia kolleegoja eikä täten varhaisella heavy metal -musiikilla ollut seuraajiakaan. Siksi on pidettävä merkittävänä asiana sitä, että ‘Black Sabbath’ -albumi pääsi Top 10 -listalle Englannissa. Tuolloinen bändin levy-yhtiö Vertigo ei juurikaan edesauttanut bändin nousua. Suosio perustui vanhan uudistamiseen, melkeinpä innovaatioon hienosti ilmaistuna.

Heavyn juuret ovat bluesissa ja sen huomaa mitä mainiommin juuri tältä levyltä. Seassa on nopeita ja hitaampia kappaleita, jotka tuovat Tony Iommin kitaran ansiosta mieleen tyylikkäät Muddy Watersin Chicago blues -soundit. Kitarasoolot eivät ole muuten erityisiä, mutta niissä on tunnetta mukana eli kitaraa käsitellään tarvittaessa raa’asti ja äänekkäästi, toisinaan melkeinpä hellästi. Bill Wardin soittamat rummutkaan eivät mullistaneet instrumentin käsittelyä, mutta bluesiin verrattuna volyymi lisääntyi selvästi. Se mikä ratkaisi Sabbathin toimivuuden oli juuri sopivien elementtien yhdistäminen, energinen pakkaus oli valmis kun siihen lisättiin Ozzyn lauluääni ja okkultisti Butlerin basso.

Jo aiemmin oli julkaistu sinkkuna Evil Woman ja Wicked World, mutta ei mainittavalla menestyksellä. Kenties sanoitukset vaikuttivat osaltaan tähän, kun listahittien ominaisuuksiin ei tuolloin oikein kuulunut muu kuin iloinen Beatles- rallatus, hippien rauhan autuutta korostava musiikki ja soul, jotka olivat tuhoamassa bluesin. Tavallaan heavyn synty pelasti bluesin, sillä blues kuului rotuerottelun ajan Amerikkaan ja niille, jotka olivat sen kokeneet. Osbournen tehtävä oli ilmaista sitä mikä kosketti Englannin köyhtyneen työväenluokan lapsien elämää. Tietysti kysymys oli myös siitä, että satanismi oli saanut vahvemman kosketuksen anglosaksisessa kulttuurissa. Sanoitukset saivat lisävoimaa myös lyriikan taiteellisuudesta, joka muutti tavallaan pahuuden julistamisen kulttuurimuodoksi.

Tokihan levyllä oli yksi blues-coverikin, mutta sitäkin toimivampi Warning. Suurimman vaikutuksen kirjoittajaan ovat kuitenkin tehneet Wizard ja N.I.B., joista ensin mainitussa kappaleessa on aivan loistavana lisänä huuliharppusoolot ja erikoisuutena jopa positiivinen sanoma. Muutenhan kappaleet kertoivat infernaalisesta meiningistä, jossa Lucifer hoiti lopulta potin kotiin. Sabbath saattoi kuitenkin menestyä, koska se oli erilainen kuin Rolling Stones ja muut tuon ajan raskaamman musiikin hittitehtaat. Led Zeppelinin tavoin Sabbath uskalsi kokeilla musiikin rajoja ja ilmaista itseään omaperäisesti. Siinä onkin ‘Black Sabbath’ -albumin tärkein ansio, mutta eipä levyltä löydy yhtään huonoa kappalettakaan. Kuunnelkaa vaikka ‘Nativity In Black’ -levyltä Peter Steelen ja kumppanien tulkintoja, niin ymmärrätte mikä on Sabbathin todellinen merkitys heavylle.

Klassikko

Arvostelu julkaistu : 2002-09-03
Arvostelija : Mikko Hyvärinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.