Ismo Alanko Säätiö – Minä Ja Pojat

Kohta neljännesvuosisadan nimekkäästi suomirokin selässä ratsastanut Ismo Alanko julkaisi hiljattain Säätiöineen Minä ja pojat -pitkäsoiton. Aiempien single-lohkaisujen arvioita lainatakseni kyseessä on erittäin rockpainotteista materiaalia. Ensimmäisenä mieleen juolahtaa Hassisen Koneen ja Sielun Veljien aikaiset temmellykset. Toisaalta taas biisit ovat sen verran raikkaita, että kaiken maailman alternative-post-rokkaajat vaviskoot, kun Säätiö pääsee täyteen vauhtiin.

Yleensä bändin keulamies on toteuttanut biisien sävellykset, mutta tällä kertaa mukaan hämmentämään on päästetty muitakin säätiöläisiä. Valittamisen aihetta ei löydy, kun kappaleet vain toimivat niin pirun hyvin. Toiminnan mallikkaasti aloittava Lumous katoaa on Ismon ja Jape Karjalaisen yhteinen sävellys. Levyn sisältöön on ujutettu myös pari hyvää laulua, jotka käsittelevät jossain muodossa rakkautta. Ruuvaa, väännä, säädä, hinkkaa onkin oivalluksia täynnä oleva rakkauslaulu – kappale ei ole mitään peruslässytystä. Tulkitsemiseen vaaditaan muutamia kuuntelukertoja ja pohdiskelusessioita, joita mielellään harrastaakin kyseessä olevan kiekon soidessa.

Hitaammista hittipätkistä Joensuu ja Isä ja Lapsi ovat erinomaisia tekeleitä. Toisaalta platan nimikkoraitakin on kaikessa hektisyydessään maukasta täytettä leivoksen päälle. Lyriikat ovat kohdallaan, niin kuin Alangolla yleensä on tapana. Mielenkiintoisena esimerkkinä toimikoon pätkä Pakko tehdä duunii -kappaleesta: Tahdon kuulla kuinka aallot hieroo rantahietikkoo – tahdon kelluu meren syleilyssä ilman haulikkoo – jota pitäis tunkee suuhun kun on rok ja vittu joo – kai kaikki on ok. Levyn viimeinen kappale tarjoaa uutta hoilattavaa suomalaisten juomalaulujen sekaan. Kyseessä on Kaikki raitistuu, jossa Ismon mukana laulaa Marjo Leinonen. Tämän dueton yhteisvaikutus ajaa asiansa paremmin kuin hyvin. Viisun loputtua tuntuukin, että takana olisi sopivanlainen kaljarallatteluiltama.

Ei auta kuin todeta Ismon tehneen jälleen teoksen, joka tulee soimaan allekirjoittaneen soittimessa aina hamaan loppuun saakka. Punk-ajat ja sinfoniaorkesteri-spektaakkelit kokeneena Ismo Alanko on onnistunut luomaan omasta nimestään tittelin, joka kuvastaa kaikkea sitä kunniaa, mitä herra ansaitsee osakseen. Tosin onhan hattua nostettava jälleen kerran myös Säätiölle, joka onnistui kyhäämään albumin täydeltä hunajaista kitararokkia.

Minät ja pojat pääsevät vauhtiin syyskuun lopulla alkavan levynjulkaisukiertueen aikana. Povaan erittäin rokkaavia ja hiostavia iltamia tapahtumapaikoille. Odotettavasti uudet biisit potkivat livenä kuin kymmenkunta ilmatorjuntatykkiä, varsinkin kun Säätiön matkassa soittelemassa on nykyään tuottajalegenda Riku Mattila.

Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2004-09-02
Arvostelija : Ismo Korhonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.