Levyarvostelut

Mxd – Musicogenic

Elektro-rock-pop-industrial-hiphop. Jotain tuollaista voisi lukea ranskalaisen MXD:n genremäärittelyn kohdalla. Musicogenic-levy on melko mielenkiintoista kuunneltavaa. Levyn avaava Powder Mind kuulostaa siltä, kuin Babylon Whoresin vokalisti Ike Vil olisi heitetty Depeche Moden keulahahmoksi. Kakkosraita Le Pire väännetään ranskaksi hopaten ja viimeisessä raidassa otetaan musiikin muodoksi melko puhdas tekno tai dance. Siihen väliin jää pari raitaa, jotka muistuttavat hieman edellä mainittuja.

Bändi on itse määritellyt olevansa Chemical Brothersin, ambientryhmä The Young Godsin, Rammsteinin ja Depeche Moden muodostaman neliön keskipiste. Kerrankin joku on onnistunut kuvaamaan itseään muutamalla yksikertaisella ja toimivalla vertauksella. Itselleni tulee lisäksi mieleen Charlie Brown -biisin kohdalla Marilyn Manson, joka on kasvanut kiinni sampleriinsa. Sekava soppa on siis tarjolla, mutta homma pysyy ainakin näin viiden biisin mittaisena todella hyvin käsissä, ja Musicogenic on mukavaa kuunneltavaa. Clean-Ex -biisissä tosin sorrutaan hieman liian yksioikoiseen popkäsittelyyn, mutta muuten levyn biisit ovat erityisesti sovituksiltaan mielenkiintoisia.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2004-09-30
Arvostelija : Tero Kallio

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.