Tarmo – Tuntemattoman Nimi

Tarmo on seitsenhenkinen partio, jossa vaikuttaa kolme naista ja neljä miestä. Sukupuolidemokratia on kohdallaan, ja instrumentteja yhtyeen jäsenet soittavat paljon ristiin. Tarmon laulut ovat vahvasti johtohahmonsa, Viikatteen livebasistina vaikuttavan Erkka Koskisen käsialaa. Hän on säveltänyt ja sovittanut kaikki levyn kolme kappaletta. Tarmossa vastuu kitaran soittamisesta jaetaan neljälle jäsenelle, ja jylhä valli moisella soittovoimalla syntyykin.

Naispuolinen vokalisti yhdistettynä raskaaseen, lievän progressiivisesti polveilevaan rockiin on Tarmon keskeinen sapluuna. Yhtyeen sanoitukset ovat värittyneet kansallisromanttisesti ja myyttisesti, ja esimerkiksi Karhunjälkiä-biisin tarina ansaretkelleen jääneestä miehestä on vähintäänkin synkeä. Apaattisuuteen tai typerään lohduttomuuteen Tarmo ei kuitenkaan sotkeudu. Orkesteri maalaa laajahkolla instrumenttiskaalallaan mahtipontisia kuvauksia suomalaisesta sielunmaisemasta, ja ainakin allekirjoittaneen selkärankaa ravistelevat kylmät väristykset.

Bändi tuo mieleen ajatusleikin metsäisillä leveyksillä kasvaneesta Ultra Brasta, joka on innostunut vaikkapa Lyijykomppanian ja King Crimsonin musiikista. Tietynlainen työläishenkisyys ja talkoolaisasenne huokuu Tarmosta, jonka sävellyksissä kuuluu seitsemän eri ihmisen vaikutus. Laulajatar Jenni Niskanen ei pyri tarpeettoman paljoa esille, vaikka hänen äänensä onkin vaikuttavaa kuultavaa. Tarmon muusikot pysyvät keskenään harmoniassa, kutoen hitaasti kasvavia ja tunnelmaltaan uhkaavia teoksia. Levyn kolme laulua vievät reilut 20 minuuttia, mutta silti sävellyksiä ei voi soimata liialti pitkitetyiksi. Lajityypin helmasynnin karttaen biisit eivät ole ennalta arvattavia, eikä sitä betonimuurin paksuista neljän kitaran hyökyaaltoa tule, jos se ei laulun kannalta ole tarpeen. Tunnelmoinnin jalo taito on Tarmolla erinomaisesti hyppysissä.

Luomistaan assosiaatioista huolimatta Tarmo on omaperäisin ja kypsin kotimainen yhtye, jota olen pitkiin aikoihin saanut kuulla. Orkesteri tekee musiikkia, joka on sekä hillityn vähäeleistä että tyylikästä. Tällainen seitsemän hengen kolonna olisi varmasti mielenkiintoinen kokemus myös elävänä lauteilla, vaikka kuuntelukokemus synnyttääkin jo harvinaisen intiimin ja tarraavan tunnelman. Jopa viides tähti tekisi mieli antaa kiitoksena tästä harvinaisesta innostuksen tunteesta, mutta se säästettäköön pitkäsoittoa varten. Toivon kovasti, että Tarmo hallitsee myös pitkäsoiton luomiseen tarvittavan draaman kaaren.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2004-09-28
Arvostelija : Jukka-Pekka Ronkainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.