Theodore Unit – 718 (The Official Mixtape)
Viime keväänä ilmestyneellä The Pretty Toney -albumillaan Ghostface osoitti olevansa paitsi virtuoosimainen räppäri, myös tosissaan otettava katurunoilija ja muusikko. Viime vuosien aikana melkein kaikkien muiden Wu Tang Clanin jäsenten soolotuotantojen taso on laskenut kuin lehmän häntä. Uusimmalla soolollaan Ghostface kuitenkin osoitti sellaisten loisteliaiden kappaleiden kuin Holla ja Tush tahdittamina olevansa yhtä hyvässä vedossa kuin kymmenen vuotta sitten.
Nyt julkaistu Theodore Unitin 718 (The Official Mixtape) on Ghosfacen Theodore Unit -possen ensimmäinen julkaisu. Kuten nimeen lisätystä The Official Mixtape -ilmaisusta voi päätellä, ei kyseessä ole loppuun asti työstetty albumi. Tosin normaalisti dj:n yhteen miksaamaan levyyn viittaava mixtape on tässä tapauksessa hieman harhaan johtava. Kyseessä ei ole mixtape, vaan levy, jonka kappaleista osa on viimeistelemättömiä raakaversioita. Ilmaisulla halutaan varmistaa, että kukaan ei luule levyä loppuun asti tuotetuksi julkaisuksi. Tosin tuotannon rosoisuus ja viimeistelemättömyys paljastavat asian oikean laidan jo heti ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen.
Huhujen mukaan osa kappaleista on Ghostfacen The Pretty Toney -albumilta yli jäänyttä materiaalia. Asian paikkaansa pitävyyttä vahvistaa se, että useat levyn kappaleista on julkaistu aikaisemmin The Pretty Toney Dropouts -nimisellä, promootiokäyttöön tarkoitetulla vinyylillä.
Levy on kokonaisuutena hieman sekava, ja pääosan levyllä varastaakin Ghostface suvereenina räppärinä jättäen muun porukan varjoonsa. Parasta antia ovat ehdottomasti biisit The Drummer, Paychecks ja Wicked with Lead, joka lainailee taustassaan vanhaa 80-luvun alun Sugar Hill -biittiä. Harmi vain, että tähän asti paras Theodore Unit -biisi, My Guitar, on pudotettu levyltä pois. Kyseinen kappale pönkittää käsitystä Ghostfacesta täysin omassa luokassa olevana räppääjänä. While My Guitar Gently Weepsin instrumentaalin päälle suoraan räpätty kappale kuulostaa erinomaiselta. Kuka muu olisi uskaltanut tehdä niin, tai onnistunut siinä yhtä hyvin?
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2004-09-05
Arvostelija : Panu Hietaneva
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]