Mastodon – Leviathan
Yhdysvaltain Atlantan oma metallihirmu ottaa toisella levyllään aavistuksen verran etäisyyttä hardcore-juuristaan ja ryntää taistoon entistä progressiivisemmin asein. Nelikon massiivisessa maanjäristyssoundissa on nyt vieläkin enemmän vanhan heavy metallin munaa ja meininkiä, mikä ilmenee sekä kitaratyöskentelystä että lyriikkojen mahtipontisuudesta. Loistokkaan Remissionin seuraaja on kaikessa suurellisuudessaan huolimatta säyseämpi tapaus. Itse vierastin aluksi uuden levyn tunnelmallisuuteen ja heviprogeen painottunutta tyyliä. Mutta monen kuuntelukerran jälkeen tämäkin mastodonttituote jyräsi armotta tiensä tajuntaani.
Vaikka Mastodonin ennakkoluuloton metallifuusio on Leviathanilla mennyt mielenkiintoisempaan, omaperäisempään suuntaan, lankeaa Neurosiksen synkkä varjo tämänkin levyn päälle. Aqua Dementia on silkkaa Neurosista, mikä ei sinänsä ihmetytä, kappaleessa kun käy kurkkuaan kurittamassa eräskin Scott Kelly. Levyn alaviremöyryt eivät kuitenkaan ole läheskään niin ahdistuneita kuin edellislevyn intensiivisemmät ryminät saati ”ison N:n” sludgeangsti. Vapautuneempaa otetta ilmentävät myös monisävyisempi vokaalipuoli. Basistivokalisti Troy Sanders ei kuitenkaan vielä tässä vaiheessa ole riittävän harjaantunut laulaja, jotta herran melodisemmat yritelmät aiheuttaisivat olankohautusta voimakkaampaa reaktiota.
Today Is the Dayssäkin paukutellut yhden miehen patteristo Brann Dailor esittelee jälleen ylimaallista osaamistaan, mutta hillitymmin ja määrätietoisemmin. Vaikka Remissionin rönsyilevät rytmivyörytykset olivat hurjaa kuunneltavaa ja levyn parhaimpia puolia, uhkasivat ne kallistaa musiikin painopistettä liikaa rumpuelvistelyn puolelle. Leviathanilla tätä ongelmaa ei ole, eikä samalla heittelehtivästä rytmipolitiikasta kumpuavaa hengästyttävää jännitettä. Intensiivisen saumatonta Dailorin työskentely joka tapauksessa on.
Mastodonin ilmeikkään innovatiivinen tyyli konstruoida kappaleitaan on ennallaan. Megalomaaniset junttariffit liimataan monipuolisen mutkikkaalla rytmiikalla yhteen ja pieniä jippoja ja yllätyksiä on runsaasti tarjolla. Nämä astuvat kuvaan oikeastaan vasta kolmosraidan paikkeilla. Levyn alkuun olisi voinut Crusher Destroyerin kaksoiskappaleen Blood and Thunderin sijaan keksiä jotain muuta. Seabeast ja Megalodon taas ovat hyviä esimerkkejä levyn edistyksellisemmästä puolesta. Jälkimmäisen kantridetalji ja sen jälkeinen siirtymä hevipoljentoon jaksavat innostaa ja hymyilyttää kerta toisensa jälkeen. 13-minuuttinen progemetallinen meriseikkailu Hearts Alive heittää kehiin oivaa 80-lukulaista fiilistelyä, mutta vajoaa omaan mahdottomuuteensa vähän ennen satamaan saapumista.
Mastodon ei pane Remissionista paremmaksi, mutta osoittaa olevansa tämän hetken kiinnostavimpia ja taidokkaimpia metalliyhtyeitä. Herman Melvillen Moby Dick –kirjaa mukaileva teema sopii hyvin punaiseksi langaksi. Näkymät myrskyävistä valtameristä ja niiden syvyyksissä majailevista pedoista sopii Leviathanin musiikillisiin tunnelmiin enemmän kuin loistavasti.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2004-09-05
Arvostelija : Tom Sundberg
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.