Levyarvostelut

Adimiron – Burning Souls

Saapasmaasta mustaa musiikkiaan maailmalle potkiva Adimiron on kaivanut jostain kenkänsä uumenista albumillisen muka-teknistä mättöä. Yhtyeen toinen täyspitkä Burning Souls polttelee metallikansan sieluja melko pienellä säästöliekillä, jonka polte vastaa nokkosenpistoa; kirvelevää, ärsyttävää, mutta onneksi kuitenkin lyhytkestoista.

Levy alkaa mukavaa progressiivista otetta sisällään pitävällä Delirium Tremehens -kappaleella, mutta tämän hyvää tulevaisuutta povaavan intron jälkeen homma lässähtää täysin. Seuraavat biisit sijoittavat yhtyeeen jonnekin Children of Bodomin ja vanhan Sentencedin välimaastoon, eikä orastavasta teknillisyydestä jää jäljelle kuin heikko pintaraapaisu. Loppulevy kuluukin sitten kertakäyttöriffien ja kliseisten sovitusratkaisujen parissa, eikä levyä tee mieli kuunnella enään uudestaan. Onneksi yhtyeen vokalisti Leonardo Gioia hoitaa hommansa tyylikkäästi. Tästä iso plussa.

Adimiron on täynnä ilmeisen hyviä muusikoita, mutta Burning Souls jää tästä seikasta huolimatta ärsyttävän keskinkertaiseksi tuotokseksi. Toivotaan vain, että yhtye vie ilmaisuaan tulevaisuudessa teknisempään suuntaan.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2004-10-06
Arvostelija : Toni Peltola

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.