Zero Nine – N.E. Files

Jos Down the Line, Never Stop Running, White Lines, To the Mountain, Wrong Side ja Banging on Drums merkkiset biisit paukuttavat kannuja päässäsi kannattaa suunnata oikopäätä lähimpään levykauppaan ja vaikka eivät kolisuttaisikaan niin jatka edes lukemista, sillä se on täällä taas, Zero Nine nimittäin.

Vapisevin käsin ja nostalgisissa fiiliksissä sujautan cd:n koneeseen samalla kun mielessä häilyvät utuisina muistikuvat liki legendaariselta Hard Rockin Tourilta Backslidersin ja Peer Güntin kera rokanneesta nuoruusvuosien suosikista, jonka vokalistin keltaisia trikoohousuja koristivat polvisuojat ja kannattelivat leveät punaiset henkselit, lead kitaristia “komistava” järkyttävä permanentti, kosketinten takaa kiiltävä kalju ja kellotapulin kokoisen basson paukuttajan leveä haaraa-asento. Mutta muistelut sikseen ja asiaan.

Yksitoista omaa ja yhden lainan sisältävä N.E. Files on erittäin tyylikkäästi kasattu kokonaisuus – tyylikkäästi vanhentuneillta pohjolan pojilta – aina suomalaiskansallisen utuista kansitaidetta myöten. Päällimäisenä levyltä jäävät mieleen tyypilliseen 09 tapaan rokkaavat Rock Talk ja levyn aloittava You Drive Me Crazy. Myös keskitempoiset Quiet Men (Shouting) ja erinomaisen kertosäkeen omaava Everytime, sekä jollain tapaa hypnoottinen Madre Mia kuuluvat levyn ehdottomaan parhaimmistoon.

Sinkkulohkaisunakin kuultu Key to the Paradise – ensi järkytyksestä toivuttuani – osoittautui varsin toimivaksi viisuksi, vaikkakin melkoisen radiosoitto laskelmoidulta kalskahtaakin. Pink Floyd’lta lainattu Wish You Were Here taipuu myös 09 muottiin yllättävänkin mallikkaasti. Levyn vaisumpaa osastoa puolestaan edustavat Wounded Heart Still Bleeding ja Androidsin mieleen tuova Someone Like You jotka eivät sytytä oikein millään tasolla, myöskään europopahtava Here I am ei jaksa pitkään innostaa, vaikka omaakin tarttuvan kertosäkeen.

Levyn ainoa varsinainen slovari Northbound jää myös jotenkin keskenkasvuiseksi, vaikka joitain hienoja hetkiä tarjoileekin. Erityismaininnan ansaitsee levyn päättävä pirteä ja jossain määrin Glam Rock -vaikutteinen Your Eyes Could Kill, jossa kuullaan positiivisessa mielessä rosoista laulantaa ja jota parempaa lopetusta ei levylle olisi voinut toivoa, sillä se nostaa väkisinkin hymyn huulille.

Kepan ääni on edelleen selkeästi tunnistettavissa ja toimii läpi levyn erinomaisesti vuosien kulumisesta huolimatta tai ehkä juuri siksi. Lisäksi kun levystä kuultaa läpi soittamisen hauskuus, sekä vuosien mukanaan tuoma varmuus niin tämä bändi toimii kuin junanvessa.

Eihän tässä mitään uutta ja ihmeellistä ole, mutta jotain selkeästi Zero Nineksi tunnistettavaa ja selittämätöntä taikaa joka saa jalan vipattamaan ja hyvälle tuulelle. Ehdottomasti yksi vuoden parhaista kotimaisen raskaamman musiikin julkaisuista oli joukossa sitten nostalgia pisteitä eli ei.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2004-11-19
Arvostelija : Sarita DeFeis

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.