Bill Cosby Show – Tervetuloa Pirttivaaraan

Kiitos, kiitos. Ainakin minä taidan viivähtää kotvasenkin Pirttivaaran sielunmaisemissa. Tässä teille yhtye, joka muovaa maaseudun nuoren kasvatin painajaiset, angstit ja kiusalliset teinimuistot äkkivääräksi pop -seikkailuksi. Vasta suunnilleen kävelyikäinen BCS on kvartetti Lapinlahdelta, joka sijaitsee turvallisella etäisyydellä kaikilta musiikillisilta trendeiltä ja muilta kotkotuksilta. Yläsavolainen (anti-?) idylli ja elämänmeno ovat tämän yhtyeen elintärkeä ammennusvarat, joita harva yrittäjä on tähän mennessä onnistunut hyödyntämään näin nokkelasti. Lievästi kieroutunut, elämänmakuinen huumori ja maailmankatsomus ovat elementit, jotka saavat tämän yhtyeen erottumaan edukseen. Maaseutunihilismiä, teologista pohdiskelua, biisi Toyota Corollasta ja nyrjähtänyttä popmusiikkia yhdellä levyllä, olkaa hyvä.

Mitä edemmäs Tervetuloa Pirttivaaraan -levyä kuuntelee, sitä tyytyväisemmäksi kuuntelijan olo muuttuu. Tällaisen levyn kaltaiset tapaukset ovat usein tuskastuttavan kertakäyttöisiä ja puolivillaisia sisäpiirivitsejä, joilla heilutellaan keskisormea omalle kotipitäjälle. Mutta Bill Cosby Show osaa tehdä itsestään kiintoisan sortumatta ylettömään pelleilyyn. Jahka yhtyeen musiikillisesta kekseliäisyydestä tulee vakuuttuneeksi, osaa kuivan ja toimivaan huumorin naittaa luontevasti albumin kantavaksi voimaksi. Musiikista osaa kummasti nauttia aivan erityisellä tavalla, jos ei tarvitse olla hämillään bändin kurjasta soitannosta. Bill Cosby Shown soitto on erinomaisesti yhteen hitsautunutta, erityisesti orkesterin nuoren iän huomioonottaen.

Bill Cosby Shown venkoileva, jopa progressiivinen kitararock tuo toistuvasti mieleen ensisijaisesti Absoluuttisen Nollapisteen, mutta vaikutteita on osattu ammentaa monipuolisesti niistä isoveljen levyhyllyn helmistä. Aleksi Ylitalo, yhtyeen biisejä veistävä kitaristilaulaja, tuo tulkinnallaan mieleen Tommi Liimatan, jonka herkkyysiän Toppo Koponen on turmellut.

Ainoan oikeasti merkittävän miinuksen Bill Cosby Showlle antaisin monotoniseksi käyvästä äänimaailmasta, joka saa biisitkin kuulostamaan liikaa samasta puusta veistetyiltä. Esimerkiksi satunnaisten puhaltimien runsaampi käyttö ja entistä huolettomampi sovitussikailu saattaisi olla näin osaavalle kokoonpanolle oiva keino jalostaa säveltaiteestaan pitkäiloisempaa. Levyn avausviisikossa ja kaksiosaisessa loppuhuipennusbiisissä Onko Saarnaan Avustajia on sitä meininkiä, jolla Bill Cosby Show saa hymyn leviämään kasvoille. Aika harmittomat tyylivirheet ja lastentaudit tahtoo silti antaa anteeksi, ja oikeastaan pelkästään yhtyeen oivan ja aidon meiningin johdosta. Sitä en tiedä, aukeaako orkesterin kumma tunnelma kaikille, mutta hetkittäin olen melkeinpä innoissani. Todennäköisesti bändi nauraa hyväuskoisuudelleni, mutta naurakoon.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2004-09-05
Arvostelija : Jukka-Pekka Ronkainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.