From First To Last – Dear Diary, My Teen Angst Has A Bodycount
Nykyaikaista MTV-kelpoista mäiskettä on tarjolla Amerikanmaalta jälleen yhden uuden tuttavuuden voimin. Tällä kertaa Epitaphin listoilta oman ponnistusyrityksensä suorittaa From First to Last – yllätys, yllätys, Los Angelesista.
From First to Last tekisi mieli mennä tuomitsemaan heti nimen perusteella trendipelleiksi. Myös levyn nimi on sopivan ahdistunut ja täydellisesti amerikkalaiseen high school –ympäristöön laskelmoitu. Kun tyylillisesti bändin debyyttialbumi ei myöskään tarjoa mitään yllättävää, eivät lähtökohdat ole ainakaan näin Euroopan puolelta katsottuna kovinkaan mairittelevat.
Dear Diary… ei kuitenkaan onneksi sotkeudu kaikista pahimpiin kliseisiin, kuten yltiöpäiseen itsesääliin tai hitto-me-ollaan-kovia-jätkiä –syndroomaan. Levyn voi helposti pistää emocoren trendilokeroon, eikä From First to Last ole todellakaan heikoimmasta päästä tässä parjatussa ryhmässä. Dear Diaryn biisit ovat hauskasti eteenpäin rullaavia, ja jalkakin alkaa näitten tahtiin heilua melko helposti. Biisien sovitukset eivät ole liian yksinkertaisia, vaan aina löytyy joitain pieniä piristäviä nyansseja.
Kuitenkin kokonaisuutena From First To Lastin debyytti on aivan liikaa muilta napsittua. Palapelin palat on tosin kerätty hieman laajemmalta alueelta, mikä voi olla syynä siihen, ettei kokonaiskuvasta tule oikein selkeää. Dear Diary on hyvin tehtyjen biisien kokoelma, jota jaksaa kyllä kuunnella sulavasti useampaankin otteeseen, mutta eipä tätä levyä jatkossa liikaa tule ainakaan levylautasella kulutettua.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2004-09-27
Arvostelija : Tero Kallio
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]