Satyricon – Volcano

Todettakoon heti alkuunsa, etten ole mikään erityinen black metallin ystävä. Genressä esiintyvän saatananpalvonta-teeman vuoksi olen pyrkinyt välttämään alan yhtyeitä. Allekirjoittanut nimittäin innostuu suurin piirtein yhtä paljon ovikelloa soittavista Jehovista, kuin näistä omia uskomuksiaan tuputtavista “Saatanan lähettiläistä”. Tokihan on muistettava, että 95%:lla black metal yhtyeistä saatanallisuus on pelkkää imago-pelleilyä; “ansio”, josta ei meikäläiseltä lisäpisteitä heru. Näin ollen jätänkin lyriikan analysoinnin muille ja keskityn arviossani puhtaasti levyn musiikilliseen antiin.

Satyricon on pitkän linjan tekijä norjalaisessa black metallissa. Uusin julkaisu, Volcano, ei tyylillisesti ole kuitenkaan mikään perinteinen black metal albumi. Volcanolla on kauttaaltaan kuultavissa voimakkaita “vanhan koulun” trash- vaikutteita, päällimmäisenä mieleen tulevat Slayer ja Overkill. Vaikutteita on imetty myös “uudemmilta” bändeiltä, kuten Sepulturalta ja Panteralta. Kitarariffit ovat yleisesti ottaen todella komeita ja tuplabassari tikkaa kuin kone. Laulukaan ei ole aivan pelkkää kirkumista ja korinaa, vaan sanoista saa paikka paikoin jopa selvää. Levyltä löytyy myös sopivasti tahtilajivaihdoksia yms. “koukkuja”, jotka pitävät kuulijan hereillä hetkittäin varsin seesteisissäkin osissa. Kitarasooloja ei kuitenkaan jostain syystä ole saatu tunnin mittaiselle levylle mahtumaan ensimmäistäkään. Turhahan niitä on toki soittaakaan, jos ei tekniikka moiseen riitä. Saattaapa selityksenä tosin olla epätrendikkyyskin, johon tunnutaan nykyään usein vedottavan. Karsihan jopa Judas Priestkin viimeisimmältä levyltään soolot pois lähes kokonaan…

Volcanon ainoa varsinainen heikkous ovat muutamat ylipitkät kappaleet. Esimerkiksi levyn aloittava With Ravenous Hunger lähtee mahtipontisesti liikkeelle pätkällä elokuvasta Gladiaattori (“At my signal, unleash Hell.”) ja kantaakin komeasti ensimmäiset neljä minuuttia. Tämän jälkeen kappale onkin jo kuultu ja viimeiset kaksi minuuttia ovat varsin väkinäistä junnaamista. Sen sijaan levyn lopettava kappale, yli 14 minuuttinen Black Lava, on suorastaan erinomainen. Harvoinpa voi rehellisesti sanoa näitä pitkiä hevieepoksia kokonaisuutena näin onnistuneeksi. Hauskana yksityiskohtana voidaan mainita Black Lavan kertosäkeen muistuttavan hivenen Manowarin kappaletta Mountains. Tämä saattaa toki olla puhdasta sattumaa, joskin onhan Manowarillakin omat Saatanan herruudesta kertovat kappaleensa.

Volcano on viimeisen päälle hiottu kokonaisuus, tyyliteltyä kansilehdykkää myöten. Uskoisin, että perinteisten bläkkis-fanien ohelle levyn parissa viihtyvät myös muut raskaamman rokin ystävät. Pahimmille puritaaneille albumin tyylisekoitus saattaa toki tuottaa pettymyksen, mutta voittanee samalla puolelleen uusia faneja.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2002-09-24
Arvostelija : Alex Machine

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.