Sara – Kromi
Sara on toisella albumillaan Kromi päässyt eroon lähes kokonaan eroon vaikutteittensa kopioinnista. Narupatsaat levyllä kuului vielä läpi bändin vaikutteet alkaen Kornista ja Coal Chamberistä. Kromi kuulostaa vain Saralta. Mukaan on otettu koneita ja biisit ovat muutenkin melodisempia eivätkä ole pelkkää runttausta.
Narupatsaat levy ei henkilökohtaisesti kolahtanut, mutta Kromi kuulostaa erittäin hyvältä. Biisit ovat rauhallisen raskaita ja mieleeni tulikin Deftonesin White Pony -levy. Koko levy on melko tasainen. Mukana ei ole yhtään erityisen heikkoa biisiä, mutta mikään biisi ei nouse myöskään esiin. Jopa singlenä julkaistu Tanssiin, josta en erityisemmin pitänyt, sopii joukkoon hyvin. Tanssiin on kuitenkin mielestäni ehkä huonoin biisi levyllä ja sen valinta ensisingleksi ainakin minua ihmetyttää. Kaikenkaikkiaan Kromi on vakuuttava levy eikä Sara varmasti ole katoamassa mihinkään ainakaan musiikillisista syistä.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2002-02-13
Arvostelija : Tero Kallio
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]