Forseti – Erde

Kaivaessani Erden tummanpuhuvista kansistaan ensimmäisen kerran, olin varma että tarjolla on niin metallisen mustaa tahtia, että achtung sentään – mutta ei. Forsetin laahaava ja naturalistisen maalaileva akustinen melankolia on niin kaukana kellopelin lailla askeltavasta saksalaisesta marssimetallista kuin vain suurinpiirtein olla voi. Muissakin suhteissa on valittu polku puutteistaan huolimatta vähintäänkin mielenkiintoinen.

Andreas Ritterin satusetämäinen lähestystapa laulamiseen (vaikkakin melodisesti hieman haahuileva) istuu leirinuotiomaisiin soinnutuksiin kuin jousiammuntamerkki hihaan. Tosin pariin otteeseen huomaa luimistelevansa liian irstaaksi venytetylle vibratolle, mikä ilkeästi verottaa etäisesti Lasse Pöystin sukuista karismaa. Instrumentaation sointi on varsin lempeää, vaikka muutama hassikin on tuottajan unisten silmien ohi päässyt ujahtamaan. Varsinkin viitosraidan taustanakutuksen rytminen epätarkkuus saa venyttelemään sieraimiaan.

Leppoisa kitaranrämpyttely käy loppuaan kohti yhä väsyttävämmän monotoniseksi. Viimeisten minuuttien alkaessa olla käsillä, on unihiekat hierottu silmistä jo useampaan otteeseen. Kyseessä on kuitenkin epäilemättä määrätietoisesti synnytetty julkaisu, joka on varmasti omiaan pipodiskossa syksyisillä iltakävelyillä. Musiikkivideo-ohjaajille vinkiksi, että tähän täytyy saada hidastus lentoon räpyttelevästä sorsapoikueesta. On se luonto vain ihmeellisen kaunis – eikä Erdekään nyt täysin vaille hienoja hetkiä jää. Itse asiassa kerta-annoksena nautittuna se osoittautunee jopa mäkikuismaakin paremmaksi unilääkkeeksi.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2004-07-20
Arvostelija : Tommi Hartikainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.