Levyarvostelut

Katve – Askelmerkki

Oulusta peräisin oleva yhtye nimeltä Katve perustettiin vuonna 2000. Pohjoissuomalaisella tatsilla soittava yhtye tuo väistämättä mieleen hieman ylempää kotoisin olevan Absoluuttisen nollapisteen. Yhtyeen omakustanne-täyspitkällä erinomainen soittotaito ja raikkaat sävellykset kruunataan omaperäisillä, arkirealistisilla sanoituksilla. Katve onnistunee tavoittamaan sopivan mainstreamilla linjallaan niin suuren yleisön kuin kriittisemmätkin korvat.

Katveen sointia värittävät heleät, tarkasti soitetut kitarat sekä Rhodes- ja Hammond-tyyppiset synasoundit. Rumpali ansioituu värikkäällä soitollaan tärkeäksi soinnin taustajohtajaksi. Bändin yhteensoitto on ammattitaitoista, mutta kuitenkin rentoa ja svengaavaa. Parkkosen tekstit ovat mukavan leppoisaa arkista pohdiskelua ja ainoastaan ani harvoin ne sortuvat liiallisen hämäräperäiseen ilmaisuun. Teksti on kovin kansantajuista. Katveen lyriikka toimii positiivisena vastarannankiiskinä tekotaiteellistuneessa suomirockin nykykehyksessä. Lauluäänessä korostuu pohjoisen selkeä artikulaatio ja sitä pidän pelkkänä plussana. Hetkellistä-biisin kertosäe on levyn parhaimmistoa, samalla biisissä on hieno suvantokohta. Pyhäisin on hieno, tahdiltaan kuusijakoinen biisi, jossa on tavoitettu keskimääräinen sunnuntain tunnelma. Kokonaisuutena levy on onnistunut ja biisien järjestystäkin on ehkä mietitty. Huonoa biisiä ei levyltä löydy. Vaikka biisit ovatkin kohtuullisen samanlaisia, ei yhtyettä voi itsensä toistamisesta syyttää.

Jos Katveesta jotain negatiivista lähtee hakemaan, niin varmasti kaikille tulee ensimmäisenä mieleen samankaltaisuus Absoluuttinen nollapisteen kanssa. Soundit, soittotyyli, tekstit ja laulun fraseeraus kuulostavat aluksi tutuilta. Useampien kuuntelukertojen jälkeen tulee hieman huono omatunto, että liian herkästi lähti vetämään yhtäläisyysmerkkejä bändien välille. Toisaalta, ainakin 1000 suomalaista bändiä kuulostaa Don Huonoilta. Katve ylittää omakustannebändille asetetun riman kirkkaasti ja on levy-yhtiöiden omaa tyhmyyttä, jos eivät levytyssopimusta tarjoile kahvin ja pullien lomassa. Harvaa omakustannetta tulee kuunneltua näin ihan vain huvikseen.

Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2004-10-15
Arvostelija : Juha Luomala

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.