Glide – Curvature Of The Earth

The Bunnymen -nimisessä yhtyeessä vaikuttanut Will Sergeant on vääntänyt soolomateriaalia 70-luvun lopulta lähtien. Monenmoisia soolojulkaisuja on mieheltä aikojen saatossa tullut, mutta Curvature Of The Earth on ensimmäinen varsinaiseksi ”oikeaksi” sooloalbumiksi ristitty teos.

Gliden laaja ääniavaruus on hieno ja tunnelmallinen sekoitus uutta ja vanhaa – kysymys ei välttämättä ole suoranaisesti musiikillisen uuden ja vanhan kohtaamistesta, vaan puhtaasta tunnelmasta, jossa historia ja nykypäivä kohtaavat. Tähän viittaavat myös levyn kannet, joissa vahvan mystisesti ja symbolisesti on edustettuna ikivanha metsä, vanhan miehen taulu, taulun kehykset ja herra Sergeant itse. Itse asiassa Curvature Of The Earthin kannet ovat niitä harvoja, jotka kuvaavat täydellisesti levyn sisältöä.

Gliden musiikki on täysin Sergeantin käsialaa. Kitarat, mahtipontiset orkesterisoundit ja syntetisaattorit luovat lumoavan kudoksen, joka tarraa kuulijan välittömästi mukaansa. Tunnelma on parhaimmillaan jopa teatraalinen, mutta se pysyy silti sopivan mystisenä. Levy lähtee hienosti käyntiin, ja moniulotteisten sovitusten ansiosta Gliden äänimaailma pääsee täysiin oikeuksiinsa heti ensitahdeilta alkaen.

Vaan levyn edetessä alkaa Sergeantin tyylitaju pahasti pettää. Viiden pennin industrial-raita Iggy & Ziggy ja raastavalla kitarasoundilla sekä hölmöllä melodialla rakennettu köyhä Black Sabbath -ripoff Chopped Hog potkaisee kuulijan kalliolta, eikä ylös ole enää kiipeämistä. Levyn alkupuolella hienosti rakennettuun tunnelmaan ei ole enää paluuta, ei vaikka kovasti sitä yritetäänkin. Näiden kahden munauksen ansiosta loputkin kappaleet kuulostavat epämääräisiltä täyteraidoilta, joiden välillä ei tunnu olevan mitään yhtenäistä juonta. Kuulija johdetaan harhaan, ja pahasti.

On sinänsä harmi, että näinkin potentiaalinen taideteos vesittyy läpimäräksi. Herra Sergeantin visio on tainnut olla liian suuri miehen itsensä käsiteltäväksi, ja vaikka äänityksessä ja miksauksessa onkin häärinyt muutama korvapari enemmän, olisi Sergeant voinut käyttää tuotannossa enemmänkin ulkopuolista konsultointia. Siitä ei olisi ollut muuta kuin hyötyä.

Ei silti, kyllä levyltä jää kaksi erinomaista raitaa pyörimään mielen syövereihin pitkäksikin aikaa: tyylikkään yksinkertaisella naislaululla ryyditetty I Have Seen The Sunlight ja hienon duurimelodian ympärille punottu Expo 68.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2004-08-09
Arvostelija : Kalle Heino

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.