Phantom Planet – Phantom Planet
Los Angelesista ponnistava uuden aallon rock-jyrä Phantom Planet pistää sointua toisen eteen sopiva pilke silmäkulmassa. Hieman kanssarokkareitaan ärhäkämpään soundiin turvaava bändi kuulostaa ajoittain kaahausvaihteella ajavalta, hulluttelevalta The Strokesilta. Phantom Planet-nimisellä levyllään kovin vakuuttavasti esiintyvälle haamuplaneetalle ei ole kovin vaikea ennustaa kohtuullisen valoisaa tulevaisuutta.
Mukavan ronskilla soundilla nauhoitettu levy alkaa loistavasti The Happy Ending -nimisellä rallilla, hienosti rokkiriffiä ja melodiaa yhdistelevä biisi laittaa varmasti paatuneimmankin pikkusielun hymyilemään. Hauskalla takapotkurytmillä varustettu Badd Business aiheuttaa jalan vipatusta ja polviin napsuttelua. Big Bratt -biisin kertosäkeen voi sielunsa silmin nähdä huudettavan keikalla tai kotibileissä. Klassikon ainesta!
Levyllä toimii tuottajana ansioitunut Dave Friedman, joka tunnetaan ehkä parhaiten toiminnastaan The Flaming Lipsin kanssa. Levyltä ei tahdo löytyä huonoa biisiä. Parasta levyssä on sen laaja kirjo erilaisia biisejä, jotka kuitenkin on helppo niputtaa saman otsikon alle. Biiseissä on vahvoja riffejä, mutta mikä parasta myös elämänmakuisia ja ennakkoluulottomia melodisia osia. Monien kollegoidensa tavoin, Phantom Planet ei yritä tehdä muodikasta ja trendikästä musiikkia vaan tyylitaju tulee itsestään. Levy ei kuitenkaan ole mitään huikeaa ja ennenkuulumatonta. Nuoren bändin lievä itsevarmuuden puute kalvaa ja joitain ratkaisuja ollaan otettu liikaa varmaan päälle. Suuremman itsevarmuuden saavuttaneesta Phantom Planetista voisi hyvinkin tulla seuraava ”trendsetter”.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2004-10-13
Arvostelija : Juha Luomala
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]