Levyarvostelut

Agent Kooper – The Orange

Liika on aina liikaa. Toisinaan musiikinkuluttajan olemuksen valtaa äkillinen tyhjyyden olo, ja se on merkki siitä, että tietty toleranssi on vakavasti täyttymässä. Minun kohdallani tuon ylitsepursuamisen sai aikaan tällä kertaa yhtye nimeltä Agent Kooper, jota arvioidessa tulee lausuttua ties kuinka monennen kerran kammottavat taikasanat “ihan kiva”. Vajaan vuoden ikäinen Agent Kooper on bändi, josta on vaikeaa muodostaa mielipidettä. Kokoonpano tahkoaa uudella EP: llään nopeaa ja energistä rockia kovalla kiihkolla, mutta levyn pyörittyä loppuun asti mielikuva tästä tulokkaasta vaipuu varkain unholaan.

Bändin musiikkia piinaa pahasti nuorille orkestereille niin kovin tyypillinen persoonattomuus. Samanaikaisesti yhtyeen musiikista poimii sekä positiivisia että latistavia ominaisuuksia; bändi soittaa oivasti yhteen rennolla kädellä, mutta kolmen soinnun vatkaukset ilman sen kummempia koukkuja sietävätkin luonnistua suuremmitta tuskitta. Joskus jopa rock-musiikkiakin voi perustellusti parjata liian yksinkertaiseksi, sillä rakenteiltaan simppelin biisin tulisi sisältää jotain nyansseja, jotka tekisivät siitä mielenkiintoisen. Levyn biisit voisivat olla kohtuullisen hyviä aihioita vivahteikkaammille rymistelyille, mutta tällaisinaan ne eivät riitä.

Tältä yhtyeeltä puuttuu räkä. EP: n keskinkertaiset biisit tarvitsisivat tehokseen aimo annoksen antaumusta ja jotain primitiivistä. Orangen sisältämä musiikki ei ole tarpeeksi pop tai rock, siitä puuttuu keveä tarttuvuus ja toisaalta riittävä rankkuus. Tällaisenaan siitä ei jää käteen oikein mitään. Yhtyeen voisi olla fiksua viettää vielä tovi autotallin suojissa. Agent Kooperilla kun ei todellakaan ole vielä kiire mihinkään.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2004-07-27
Arvostelija : Jukka-Pekka Ronkainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.