Levyarvostelut

Tuoni – Ruusut Helvetin

Suomimetallista ei tällä hetkellä ole todellakaan pulaa. Uutena ottelijana raskaaseen sarjaan pyrkii vuorostaan Tuoni. Yhtye on elinkaareltaan vain vuoden vanha, mutta tavallisimmat aloittelijavirheet osataan taktisesti välttää. Yhteensoitto toimii ja nuotissa pysytään. Pizzapohja on siis tarpeeksi ohut ja rapea, mutta löytyykö lahtelaisten keittiöstä riittävästi täytteitä? Ruokametafora viittaisi ainakin alitajuntaisesti siihen, ettei nälkä tällä lätyllä vielä lähde.

Kokonaisuutena kaksi raitaa on eräänlainen yhdistelmä Kotiteollisuuden keuhkoamista ja simppeliä metalliriffittelyä, sekä Don Huonojen kertosäkeitä ja puhtaita, pitkiä vokaaleja. Lähestymistapa on monipuolinen ja sinänsä sopiva valinta yhtyeelle. Mitään mullistavaa uutta, omaperäistä tai aivan riittävän terävää ei kahdesta kipaleesta kuitenkaan löydy. Ruusut Helvetin ei yksinkertaisesti vain erotu massasta tarpeeksi.

Äänityksen ja tuottamisen on bändi hoitanut itse eikä ollenkaan hullumpaa jälkeä olekaan vääntänyt. Välillä hieman ärsyttävästi stereokuvassa liikehtivää kitaraefektointia, sekä jälkimmäistä biisiä nakertavia tusinasynia lukuunottamatta soundit yltävät ainakin paremmalle keskitasolle. Turhien välikäsien poisleikkaus on rohkea veto, mutta tällä kertaa se on tuottanut tulosta. Tuotannossa on voitettu enemmän tilaa kvartetin ikiomalle musikaaliselle visiolle. Sääli, ettei se vielä ole muovautunut riittävän omintakeiseksi erottuakseen edukseen varsin tiheässä kilpailussa.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2004-07-23
Arvostelija : Tommi Hartikainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.