Levyarvostelut

Sister Flo – Proper Kites

Riihimäen indiepopparit tarjoavat vielä yhden EP:n ennen syyskuussa julkaistavaa toista pitkäsoittoaan. Proper Kites sisältää neljä vahvaa, melodisen viettelevää kappaletta. Ne pistävät jälleen ihmettelemään, miten tämä yhtye osaa taikoa pääosin perinteisistä aineksista näin puhuttelevan omaehtoista musiikkia.

Samae Koskinen on mies paikallaan. Hän istuttaa samettiset laulumelodiansa tasarytmiseen poljentoon niin mukaansatempaavan karismaattisesti, ettei yllätyksellisiä käänteitä jää kaipaamaan. Miehen lempeästi mumiseva ja kuiskaileva laulutyyli vaikeuttaa ehkä hieman lyriikoiden seuraamista, mutta kyllä se periaatteessa on mahdollista. Mutta miten on mahdollista, että näin pehmeän miellyttävä musiikki voi olla myös näin pirun särmikästä?

Sister Flon hissuttelusoundia on päivitetty hieman selkeämmäksi, ainakin mitä tulee Riku Mattilan äänittämiin raitoihin. Boys of Catin hienovaraisen intiimisti rakenneltu äänimaailma oli aivan omaa luokkaansa, ja vaikka jäin sitä kaipaamaan, on todettava että kyllä tämä toimii näinkin. Varsinkin kun EP:n kappaleet ovat yleisesti ottaen debyyttiä pirteämpiä. Selkeyttä on lisännyt myös psykedeelisten vibojen karsiminen suoraviivaisemman ilmaisun eduksi. Silti ei voi sanoa, että musiikki olisi olennaisesti muuttunut. Photo Is a Transformer voisi itse asiassa sekä tunnelmansa että tuotantonsa puolesta olla tuolta edellä mainitulta esikoiselta.

Proper Kites on mainio aperitiivi ennen pääruokalajia. En tiedä alkavatko pidemmät päivät vaikuttaa mielialoihin, mutta minusta tuntuu, että tämä EP sopii paremmin kesälaitumien temmellysmusiikiksi kuin Sister Flon aikaisemmat julkaisut.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2004-06-20
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.