Amen – Death Before Musick
Amerikkalaisen punkpoppoo-Amenin elämä ei ole ollut helppoa. Bändin kolmas albumi julkaistaan kolmannen levy-yhtiön kautta, edellisen levyn kokoonpanosta ei ole jäljellä kuin vokalisti Casey Chaos (jonka bändi Amen oikeastaan onkin), kolmas levy jouduttiin nauhoittamaan uudelleen, kun edellinen levy-yhtiö ei suostunut mastereita luovuttamaan bändille, ja jakoi bändi tässä välissä musiikkiaan ilmaiseksikin kotisivujensa kautta protestiksi levymarkkinoita vastaan. Erinäisten poukkoilujen kautta bändi on kuitenkin nyt päätynyt Columbia Recordsin suojiin.
Amenin edellinen albumi We Have Come for Your Parents huumasi erityisesti Englannissa, mutta muualla ei tuota loistavaa punklevyä juurikaan taidettu noteerata sen ihmeemmin. Kyseisen levyn ansiosta olen itse kuitenkin odottanut uutta Amenia innolla. Hieman pettynyt kyllä pitää olla lopputulokseen. Death Before Musick on periaatteiltaan hyvin samankaltainen kuin edeltäjänsä, mutta biisit eivät ole yhtä hyviä. Räkäisyyttä löytyy riittävästi, mikä on mielestäni tällaisessa musiikissa välttämättömyys. Lyriikat ovat edelleen tietysti anarkistisia ja kahden, kolmen minuutin julistustahdista pidetään kiinni.
Kokonaisuus ei kuitenkaan iske läheskään samalla mitalla kuin edeltäjänsä. Paikoitellen levy käy myös hieman tylsäksi. Parasta antia levyllä ovat biisit California Bleeding, Bring Me the Heads ja F*** In LA. Chaoksen tapa tehdä biisit on piristävä eikä samaa junttaa suolleta alusta loppuun. Kohtuullisen hyvää tämä on, mutta ei säväytä enää sen kummemmin.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2004-05-27
Arvostelija : Tero Kallio
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.