Queensrÿche – The Art Of Live
Kun on joskus tehnyt jotain loistavaa, ei “ihan hyvä” tahdo tuntua enää oikein miltään. Tässä piilee Queensrÿchen kirous. Bändin viimeisimmät studiolevyt eivät ole edes lähennelleet 80-luvun kulta-aikoja, eikä viime vuonna Dream Theaterin kanssa yhteiskiertueella nauhoitettu The Art of Livekaan varsinaisesti Operation: Livecrimen veroiseksi nouse.
Vaikkei uutukainen live siis parasta Queensrÿchea olekaan, hoitaa yhtye hommansa lavalla edelleen hyvin. Soitto on tarkkaa ja Geoff Taten ääni kantaa vielä, vaikka lievää ajan patinaa laulussa onkin kuultavissa. Levyä leimaa silti tietty kliinisyys. Bändi tyytyy perusvarmaan suoritukseen, eikä vuorovaikutuksesta yleisön kanssa voi juuri puhua.
Edelliseltä pitkäsoitolta, Tribelta, kuullaan peräti kuusi kappaletta, mikä varmasti kiristää 80-luvun fanien otsavannetta. Heille suosittelenkin “Muistojen kirjan” pläräämiseen muuta taustamusiikkia. Uudemman tuotannon ystävät ottanevat The Art of Liven mielenkiinnolla vastaan.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2004-06-20
Arvostelija : Alex Machine
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]