Levyarvostelut

Skymning – Machina Genova

Black End Recordsin logo tämän levyn kansissa saattaa johdattaa monen harhaan. Black Endin muut artistit ovat lähinnä raakaa black- ja deathmetallia, joten ruotsalaisen Skymningin päädyttyä soittimeeni olin yllättynyt. Skymning on sekoitus industrialvaikutteita ja vanhaa melodeathiä. Bändi ei oikein mitenkään sovi yhtiön muiden artistien joukkoon. Mutten valita. Skymning toimii.

Bändin kolmas albumi tuo paikoitellen mieleen jopa Rammsteinin, muttei nyt ihan sentään saksalaista marssimusiikkia ole tarjolla. Machine Genova on toimiva kokonaisuus. Ei mikään tajunnanräjäyttäjä, mutta mukavaa kuunneltavaa hieman paikoilleen jämähtäneen melodeathin vastapainoksi. Joku sentään uskaltaa tehdä jotain muutakin kuin aivan peruskamaa.

Vokalistin tyyli on hieman erikoinen ja paikoitellen se tuntuu jo melkein häiritsevältä, mutta överiksi homma ei kuitenkaan mene missään vaiheessa. Skymning on tutustumisen arvoinen bändi erityisesti industrialvaikutteisen metallin ystäville.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2004-06-20
Arvostelija : Tero Kallio

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.