Levyarvostelut

Scorpions – Unbreakable

Mihinkäs sitä saksalainen musiikillisistaan karvoistaan pääsisi? Muista karvoista kylläkin, Scorpionsin vokalistin Klaus Meinen kalju vain komistuu…

Vuonna 1965 perustettu Scorpions julkaisi hiljattain 20. studioalbuminsa, joka kantaa nimeä Unbreakable. Scorpions lienee siitä harvinainen bändi, että kokoelmia ja livejä on yhteenlaskettuna 25 kappaletta, eli enemmän kuin virallisia studioalbumeja.

Hetken pelkäsin, että Scorpions on mennyt popimpaan suuntaan niin kuin jo kerran aiemmin tapahtui, mutta iloiseksi yllätykseksi Unbreakable on sitä vanhaa tuttua Scorpionsia. Edistystäkin on tapahtunut, sillä kielipoliisinkorvani tavoittivat sellaisen ihmeen, että Meine on vihdoinkin opinut lausumaan sanan “way” niin kuin se kuuluu eikä “Wiiiiiiii.”

Avausraidassa New Generation Scorpions käyttää kertsissä lapsikuoroa, jonka ääni on muutettu malliin Rammstein. Muuten biisissä ei ole mitään maata mullistavaa, joskin tämä biisi kyllä jää junnaamaan mielen perukoille. Muuten koko loppualbumi on juuri sitä. Totta kai levylle on eksynyt poskivalssikin, joka onneksi ei ole mallia Still Loving You. Viimeisenä albumilla on biisistä Remember the Good Times retro garage mix -versio, jonka olisi huoletta voinut jättää poiskin.

Hairahduksen jälkeen Scorpparit siis ovat löytäneet taas oman linjansa ja hyvä niin.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2004-05-28
Arvostelija : Sarita DeFeis

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.