Dillinger Escape Plan, The – Calculating Infinity

Äärimmäiset musiikkityylit herättävät äärimmäisiä reaktioita. Mielipiteet The Dillinger Escape Planin viisi vuotta sitten julkaistun ensialbumin kohdalla vaihtelevat tyypillisen kaavan mukaan mestarillisen nerokkaasta tekotaiteellisen päättömään. Lienee kuitenkin mielekästä paneutua levyyn muutenkin kuin kiva/ei kiva -dikotomian kautta. Kyseenalaiseksi nostan siis yhtä lailla sen, että levy olisi täysin itsetarkoituksellista kikkailua, kuin sen, että levy olisi jokin ennennäkemätön taiteellinen riemuvoitto.

Alunperin vuonna 1999 julkaistussa Calculating Infinityssä on melkoisesti sulateltavaa. Levy on sekä mathcorebändien että The Dillinger Escape Planin omalla mittapuulla harvinaisen monimutkaista ja vaikeaselkoista musiikkia. Yhtyeen ensimmäinen julkaisu, s/t mcd vuodelta 1997 oli vielä jokseenkin järkeenkäypää tavaraa ja vuoden 2002 Irony Is a Dead Scene -EP ei ehkä ole järjellistä musiikkia, mutta avautuu melodisemman ja vaihtelevamman luonteensa takia helpommin. Ja jos Baby’s First Coffiniin ja Panasonic Youthiin on luottamista, tulee myös kakkoslevy Miss Machine sisältämään monipuolisempaa ilmaisua.

Mutta Calculating Infinity on täynnä armotonta, epäsymmetristä paahtoa ja kahlitsematonta raivoa. Paljon puhuttu hallittu kaaos vaikuttaa ensi kuulemalta silkalta mielipuolisuudelta, vailla mitään punaista lankaa. Ensimmäinen reaktio on hakea suojaa huolellisesti sijoiteltuihin taukoihin ja tunnelmallisempiin instrumentaaleihin. Mutta eihän se auta. Takkiin tulee joka tapauksessa. Sama toistuu vielä toisella ja kolmannellakin kuulemalla… Mutta jossain vaiheessa huomaa nykivänsä jotenkin perverssisti kimurantin rytmivyöryn tahtiin. Muistan aikoinaan kokeneeni saman ilmiön hektisimpien Aphex Twin –kappaleiden kohdalla. Kyseisen elektroneron musiikissa on myös samanlaista häiriintyneisyyttä kuin Calculating Infinityllä.

The Dillinger Escape Plan valtasi vuonna 1999 itselleen kapean kaistaleen hardcoren, jazzin ja metallin välimaastosta. Jazzmetallifuusioiden arkkivelhon John Zornin ja psykoottisen sekamelskan mestariarkkitehdin Mike Pattonin tekemiset olivat selkeästi vaikuttaneet hardcoreryhmään. Mutta näihin herroihin verrattuna liikkuu yhtyeen ilmaisu Calculating Infinitylla huomattavasti kapeammalla alalla. Silloisen laulajan Dimitri Minakakisin suoritus on silkkaa huutoa ja räyhää, eivätkä ”taustalaulut” yhtään sen melodisempia ole. Pari poikkeustapausta nostavat levyn profiilia teknisesti taidokkaasta mölystä hieman sävykkäämpään metallifuusioon. The Running Board lienee syytä mainita tässä yhteydessä, kuten myös tiiviisti pakattu Destro’s Secret.

Dillinger-viisikko kypsytteli teostaan kaksi vuotta, mutta se ei tarkoita että kyseessä olisi musiikillinen suursaavutus. Kyllähän Def Leppardkin sai viisi vuotta vierähtämän studiossa… Kokonaisuus on odotetusti poukkoileva, ja se on sitä hieman väärällä tavalla, eli sävellyksellinen anti vaihtelee aika lailla. Enimmäkseen Calculating Infinity on sarja kekseliäitä mutta yhteensopimattomia osasia, jotka on liimattu yhteen tilutteluilla ja kikkailuilla. Äärimmäisen nopeasti suoritetut musiikilliset dekonstruktiot ovat kyllä itsessään huimaa kuunneltavaa. Sen sijaan oikeasti nerokkaita kappaleita, jossa rakennuspalikat naksahtavat paikoilleen hallitusti ja mielekkäästi, on kokonaismäärään nähden liian vähän. Ehkä yhtyeen olisi kannattanut kypsytellä levyä vielä pari vuotta lisää. Raa’an voiman ja teknisen taituruuden yhdistäminen sävellykselliseen nerouteen ei ole vaatimaton tehtävä.

Uutta tässä digipack-uudelleenjulkaisussa ei ole kuin visuaalinen ulkomuoto. Pahviin painetut, sekavat sanoitukset eivät suurta runoutta tarjoa, mutta sopivat dekonstruktiiviseen ilmeeseen loistavasti ja tuovat lisää skitsofreenisiä sävyjä musiikkiin. Ihan kun siinä ei olisi tarpeeksi häröilyä jo ennestään. Jos tällaiseen jazzmetallifuusioon riittää pinna, kannattaa ehdottomasti tutustua tähän levyyn. Mutta kannattaa myös varautua aikamoiseen kuuntelu-urakkaan.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2004-06-15
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.