Mausoleum – Demo 2004
Alle parikymppisistä kolleista koostuva helsinkiläinen Mausoleum on mielenkiintoinen tuttavuus. Noin vuoden ikäinen yhtye on valinnut tyylisuunnakseen grungen, punkin ja vaihtoehtoisen rockin sekamelskan, jota maustetaan ajoittain metallisemmilla sävyillä. Yhtyeen ensimmäinen merkkipaalu on kahden kappaleen ja kymmenen minuutin mittainen demo.
Keskitempoiset rock-palat soivat yhtyeen käsissä miellyttävän vaivattomasti. Hieman tunkkainen soundi päästää basson luonnollisella tavalla esille ja saa avausraita Nemesiksen kuulostamaan alussa aavistuksen Black Sabbathilta. Säkeistöissä riffitellään rauhallisesti, ja yhtye päästää energiansa hallitusti irti tarttuvissa kertosäkeissä. Mitään räyhäämistä Mausoleumin rock ei ole, vaan aggressiivisuus ja tunne tulevat mukaan erityisesti Panu Pälviän yllättävän kypsän tulkinnan myötä. Miehen rähjäinen ja hieman särkynytkin ääni kuulostaa puolittain Peter Tägtgreniltä ja Pete Wallilta. Korvaa miellyttävät myös kautta linjan pätevästi sovitetut laulumelodiat, joiden huipennus on kakkosraita The Truth Can Hurt As Wellin soolon jälkeinen kohta, jossa hieman soundillisesti muokattu säkeistön lauluraita ajautuu saumattomasti kiinni kertosäkeeseen. Parhautta!
Mausoleumin demo kestää huoletta suurenkin määrän kuunteluita. On mielenkiintoista nähdä, saako yhtye paletin pysymään yhtä hyvin kasassa kun kappaleita tulee lisää.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2004-05-21
Arvostelija : Antti Kavonen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.