Rite – The Creep Had It Coming Part 1
Kling! Tummaa ja pilvipaahteista heavyään vääntävä Rite aloittaa viisieräisen ottelun naisen ja sian välillä. Viivi ja Wagner eivät kuitenkaan löydy tästä kehästä. Biittivetoista kyytiä yhtye sävyttää huumorin sijasta Entombedia elävästi muistuttavilla kitaramurinoilla, rähinälauluilla, sekä kohtuullisen onnistuneella riffittelyllä. Cyberpunk-doktriinien mukaisesti: tyyli ennen tarkoitusta ja asenne ennen kaikkea. Mäiske ja pauke!
Soundipolitiikka on ilmeisen onnistunutta, lukuunottamatta laimean kuuloista rumpusettiä. Kitaroiden oikeaoppinen sahaus kuitenkin kompensoi mukavasti. Siinä missä lauluosuuksien varsinainen sisältö jättää paljon toivomisen varaan, on niiden esilletuonti omalla jäyhällä tavallaan varsin jyrmeää. Jättääköhän bändi livenäkin näin vahvan mielikuvan etukenossa nyrkkiä puivasta miehestä, jonka suu on vaahdossa ja kulmakarvat liekeissä. Mättö ja mankeli!
Mustavalkoiseen hampaiden kiristelyyn ja varsin yksitotiseen könyämiseen tympääntyy ja turtuu nopeasti. Lisää väriä ja variaatiota kaivataan sekä sävellys- että sovitustyöhön. Kahta kertaa peräkkäin ei levyä todellakaan huvita soimaan pyöräyttää. Ärsyttävä, joskin omaleimaisen ristiriitainen lopetus ei myöskään jätä hyvää makua suuhun. Rytke ja räminä riittää tältä erää. Heittäkää nyt joku se pyyhe kehään!
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2004-05-26
Arvostelija : Tommi Hartikainen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]