Viola – Tearcandy

Violan aikaisemmat edesottamukset eivät ole meikäläistä juuri vakuuttaneet, mutta Tearcandy-debyytin suhteen asiat ovat toisin. Ajatonta kauneutta henkivien popkappaleiden tenho on vallan vaikuttava. Riipivää suruasiaa ja suurellisia tunnelmia tarjoillaan niin nimikkosoittimen, viulun ja sellon kuin konesoundienkin koristelemassa paketissa. Vaikutelma on sanalla sanoen tyylikäs.

Atmosfäärisen avara sointi koskettimineen ja kitaraefekteineen on läsnä lähes joka kappaleessa. Violan eteerinen rock liitää reippaammissa ralleissa yhtä luonnollisesti kuin se laahaa jousisoittimien sävyttämissä balladeissa. Kitaristilaulaja Rikun paikoin Billy Corganin mieleen tuova lauluääni valittaa ja riutuu kiitettävään malliin. Patetian portteja siis kolkutellaan varsin rohkeasti, ja kynnyksenkin yli astutaan pariin otteeseen.

Tearcandy on tasapainoisen onnistunut kokonaisuus. Melankoliseen masentuneisuuteen tuo pirteyttä Lovelightsin ja Halo Goodbyen tyyliset menevämmät raidat. Levyn yleisvire ei ole lohduton, vaan pikemminkin lämminhenkisen alakuloinen. Silti ne kaikkein raskassoutuisimmat suruvirret tuntuvat samalla olevan ne kaikkein vahvimmat sävellykset. Massiivinen The Modern Nothingness on loistava, kuten myös pienimuotoisempi herkistely My Troubled One. Sanoitukset ja kappalenimet vilisevät jopa pienoiseen ärsyttävyyteen saakka vastakohtiin kiteytyviä sanaleikkejä: We chose the easy way, to make things hard (Lovelights), Always Never Lasts, Kiss and Break Up jne. Yleisesti ottaen englanninkieltä on osattu oivallisesti käyttää palettina maalailevien ihmissuhdelyriikoiden taiteilussa.

80-lukulaisiin kitarakaikuihin ja 90-luvun vaihtoehtorockiin viehättyneet, popallergiaa potemattomat kaihosielut saavat Tearcandystä makeaa mahan täydeltä. Ja vaikkei olisi ikinä kuullutkaan The Curesta, Nick Cavesta tai Smashing Pumpkinsista, voisin kuvitella tarttuvan poljennon pohjustamien koreiden laulumelodioiden löytävän useammankin popfanin sydämeen. Niin sanottu alternative- tai indiehenkisyys on tässä tapauksessa aika lailla näennäistä ja varsin ulkokohtaista. Poplevy tämä on, ja vieläpä varsin perinteinen sellainen.

Kuten olen monesti sanonut Violan kaltaisten, mainioiden riippumattomien aktien kohdalla: tämä on se poppi, jonka soisi kuuluvan radiossa. Yhtyeessä ei ole mitään feikkiä tai tuotteistettua. Se soittaa läpikotaisen kaunista ja koskettavaa, sielukasta musiikkia, jonka parissa vierähtää helposti hetki jos toinenkin.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2004-05-12
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.