Planet X – Moonbabies

“When I started Planet X, I had one goal: to start the sickest instrumental band in the world”, julistaa Derek Sherinian, Dream Theaterin ex- keyboardisti ja Planet X -bändin perustaja.

Teille jotka ette Planet X:ää tunne; bändiä voisi kuvailla fuusiojazzvaikutteiseksi progessiiviseksi instrumentaalirockiksi pienillä metalli-mausteilla. Vaikuttaako oudolta? Oudolta kuulostaa bändin vastailmestynyt toinen pitkäsoittokin, Moonbabies. Instrumentaalimusiikki tuntuu kevyen musiikin saralla olevan erityisen hankala ala. Esimerkiksi Ozric Tentaclesin kaltaisen bändit kaatuvat usein biisien vakiokaavaan, jossa kappaleen alku on todella vaikuttava, mutta loppubiisi ei tarjoa enää mitään muuta kuin samaa basso-komppi jumitusta muutamalla hassulla efektillä höystettynä. Planet X on onnistunut uusimmalla levyllään välttämään tämän karikon toteuttamalla perustajansa neuvoa: sick. Levyltä saattaa todellakin löytyä lähes mitä tahansa. Kakkosbiisi alkaa esimerkiksi todella kummallisella fuusiokilkutuksella, jonka jälkeen kappale heittää muina miehinä peliin levyn kenties raskaimman kitarariffin. Soittotaitoakin tästä porukasta löytyy enemmän kuin lääkäri määräsi, ja paikoitellen kaverit väläyttelevät todella mykistäviä suorituksia. Raskaammat kitarariffit soivat mallikkaasti ja lainabasistit hoitavat hommansa paremmin kuin hyvin. Ehdoton helmi on myös rumpali, joka soittaa koko levyn ilman minkäänmoisia teknisiä- tai tyylimokia. Muutamat rumpukohdat saavat kuulijan tuijottamaan stereoita epäuskoisena suu auki.

Missä Moonbabies sitten menee sitten metsään? Ehkä kyseessä on oma kieroutunut mielipiteeni, mutta typerille kitaranvingutus-sooloille en ole keksinyt virkaa juuri missään musiikissa. On kurja huomata kesken hienon ja monipuolisen instrumentaalikappaleen, että vinguvan kitaran alkaessa raikua tekisi mieli napata kaukosäädin käteen ja kelata kyseisen kohdan yli. Toinen hieman ärsyttävä asia on Derekin itsensä soitanta. Parhaimmillaan Derek hoitaa hommansa tyyilla, mutta pahimmillaan kosketinsoittimista tulee mieleen Dream Teatherin heikoimmat hetket. Kaiken hyvän jälkeen nämä voivat vaikuttaa vähäpätöisiltä asioilta, mutta varsinkin tyylittömät kitaranvingutukset pilaavat paljon.

Moonbabies vaatii kuulijaltaan paljon. Radiosoittoa ei tällä musiikilla tulla koskaan saamaan, eikä tämä ole tekijöiden tavoitekkaan. Parhaimmillaan Moonbabies vie pimeässä huoneessa istuvan kuulijansa melkein nimensä mukaisesti kuuhun, kun taas pahimmissa kohdissa on edessä karu paluu Maahan ja käsi alkaa hapuilemaan kohti kaukosäätimen next -näppäintä. Hankalasta musiikin lajista on kuitenkin saatu paljon irti, ja progen ystävien kannattaa ehdottomasti tutustua tähän.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2002-08-02
Arvostelija : Atte Jaakkola

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.